Aamukorva lievittää seniorien yksinäisyyttä myös joulunpyhinä

Yksinäisyyttä vastaan taistelevan HelsinkiMission Aamukorva-puhelin päivystää myös joulunpyhinä joka aamu klo 5–9. Aamukorvaan yli 60-vuotiaat voivat soittaa mistä päin Suomea tahansa aamun varhaisina tunteina, jolloin yksinäisyys tuntuu erityisen ahdistavalta.

− Aamukorvaan tuleviin puheluihin vastaa kerrallaan yksi tai kaksi koulutettua vapaaehtoista päivystäjää, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Jaana Leinonen kertoo. 

– Tällä viikolla otimme vastaan 25 puhelua joka aamu, kun normaalimäärä on noin 15–17 puhelua. Puhelujen sisällöt liittyvät jouluna podettuun yksinäisyyteen. Jouluna yksinäisyys tuntuu vielä tavallistakin pahemmalta, kun ei ole ketään jakamassa juhlapyhiä, Leinonen kertoo.

Aamukorva, puh. 045 341 0504 päivystää joka aamu klo 5-9. Puhelun hinta on operaattorisi hinnoittelun mukainen.

”Tämä juhla tuo joulun tunteen sydämeen”

HelsinkiMissio ilahdutti senioreja myös perinteisellä joulujuhlalla 16.12. nyt jo kymmenettä kertaa. Mikael Agricolan kirkon kryptassa järjestettävään juhlaan kuuluu yhteislaulua, jouluateria sekä musiikkipitoista ohjelmaa. Monille yksinäisille senioreille joulujuhla on tärkeä tapahtuma, jossa nautitaan jouluisesta tunnelmasta ja yhdessäolosta. Eräs juhlavieraista, Harri Salo, 60, kuvaili juhlaa näin:

– Olen osallistunut tähän HelsinkiMission juhlaan useana vuonna. Tämä on lämminhenkinen juhla, joka on tuonut sydämeeni joulun tunteen joka kerta.

Keikka-apua ja kahvila senioreille taas joulun jälkeen

Keikka-apu toimii vielä maanantaina 21.12. ja joulun jälkeen 28.–30.12., sekä loppiaisviikolla 4.1., 5.1., 7.1. ja 8.1.

– Vapaaehtoisemme ovat olleet senioreiden apuna jouluun valmistautuessa. Keikkapuolelta on pyydetty asiointiseuraa, järjestelyapua, apua joulukoristeluun. Yhdessä on käyty myös laulamassa Kauneimpia joululauluja, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marjut Puisto kertoo.

Lähde: HelsinkiMissio

Lue myös:

    Uusimmat