40 000 tikkuaskia odottaa Vexi Salmea eläkkeelle

Päivän ohjelman vieras Vexi Salmi on intohimoinen keräilijä. Studiossa hänellä oli mukanaan 50-luvulla syntynyt leikekirja urheilukilpailuista sekä kansiollinen tulitikkuaskien etikettejä, joiden keräämisen hän aloitti jo pikkupoikana.

Vexi Salmen tulitikkuaskietiketti kokoelmassa on tällä noin 60 000 etikettiä. Käsittelemättä on vielä röykkiöittäin tikkuaskeja, ja Salmi kertoikin suunnittelevansa isoa järjestelyprojektia sitten joskus, kun päättää jäädä kokonaan eläkkeelle. Hän arvelee, että käsittelemistä odottelee vielä ehkä sellaiset 40 000 askia.

− Siinä onkin sitten sellainen kolmen vuoden kokopäivätyö, Salmi totesi.

Urheilutulosten ja tikkuaskien lisäksi Salmi omistaa vaikuttavan taidekokoelman, joka on esillä Hämeenlinnan Taidemuseossa. Taiteen keräämiseen liittyy myös taidekirjojen haalinta, joita Salmi on omien sanojensa mukaan lukenut enemmän kuin taiteen maisterit opiskeluaikanaan joutuvat lukemaan.

Salmi totesi, että keräily on hänelle tietynlaista oman maailman rakentamista, mihin liittyy myös omistuksen halu.

− Halu olla jumala omassa tilassaan, hän kiteytti.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelma!

Lue myös:

    Uusimmat