Viisukohut vuosien varrelta - Muistatko nämä?

Aika ajoin jokin tai joku Euroviisuissa ihmetyttää ja kohahduttaa. Muistatko näitä vuosien takaisia tapauksia, joista kohistiin?

1. Laulaja-Jasmine

Vuonna 1996 Oslossa Suomea kitaransa kanssa edustanut laulajatar Jasmine alkoi innostuksissaan laulaa väärässä kohtaa kappaletta, kitarasoolon päälle. Hän sijoittui koko finaalin viimeiseksi. Oslon viisukilpailua kutsuttiin muutoinkin farssiksi, sillä kisojen tekniikka petti. Äänestyslinjat tukkeutuivat, ja lopullinen voittaja saatiin tietoon vasta kaksi päivää kisojen jälkeen.

2. t.A.T.u

Vuonna 2003 Latviassa järjestetyissä Euroviisuissa suurinta huomiota ei kerännyt kisan voittaja, vaan Venäjän edustaja, tyttöduo nimeltä t.A.T.u. Kansainvälisestikin menestynyt tiimi markkinoi itseään lesboina, ja duon laulajat Julia Volkova ja Lena Katina sanoivat suunnittelevansa alasti esiintymistä ja suutelua. He myös väittivät harrastaneensa seksiä esiintymislavan takana.Yhtye sijoittui lopulta kolmanneksi, ja Venäjä syytti järjestäjiä virheellisestä äänenlaskennasta.

3. CatCat

Vuoden 1994 keväällä Suomea koetteli CatCat-buumi, jonka olivat aikaansaaneet Kätkän laulavat siskokset. CatCat-duo oli valittu Suomen edustajaksi Dublinissa pidettävään Euroviisufinaaliin, ja odotukset naisia kohtaan olivat kovat. Duo kuitenkin floppasi: Suomi sai pisteitä vain kahdelta maalta, yhteensä 11 pistettä. Finaalin esiintymisvaatteiksi naisille oli valittu Minni-asut, ja huonon menestyksen arveltiinkin johtuvan väärästä asuvalinnasta.

4. Liian eroottinen

Vuoden 1963 Suomen euroviisukarsinnoissa kansan ja koko kisan ylivoimaiseksi suosikiksi kiipesi Tamara Lundin esittämä kappale Olen mikä olen. Viisuehdokasta valikoinut tuomaristo ei kehdannut sijoittaa Tamaran esitystä kuitenkaan kolmatta sijaa korkeammalle laulun eroottisen sanoituksen vuoksi, ja näin kappaleelta meni viisuedustus sivu suun.

5. We don't wanna put in

We don't wanna put in oli Stephane & 3G-nimisen ryhmän kappaleen nimi, joka valittiin vuonna 2009 Georgian edustuskappaleeksi Eurovision laulukilpailuissa. Euroopan yleisradiounioni kuitenkin katsoi kappaleen rikkoneen kilpailun sääntöjä, sillä sen sanottiin oelvan poliittissävytteinen ja loukkaavan Venäjän silloista pääministeriä Vladimir Putinia. Georgiaa pyydettiin vaihtamaan joko kappaletta tai artistia, mutta se ei suostunut tähän, vaan vetäytyi koko kisasta.

6. Dana International

Laulajatar Dana International, oikealta nimeltään Sharon Cohen, edusti Israelia Euroviisuissa vuonna 1998 Englannissa Birminghamin Wimbley Arenalla. Upeaääninen Dana International herätti kohua, sillä hän oli sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäynyt transnainen. Hän voitti Euroviisut kappaleellaan Diva, ja sai samalla reilusti huomiota kansainväliseltä medialta. Hän oli myös ensimmäinen israelilainen artisti, jota MTV-kanava oli haastatellut.

7. Sotaa lavalla

Vuoden 1976 Alankomaissa järjestetyissä viisuissa kohahdutti lavalla Kreikka propagandalaulullaan "Panaghia mou, panaghia mou". Laulu oli protesti Kyproksen puolesta ja suora kritiikki Turkille, joka oli miehittänyt Kyprosta. Laulun nimi tarkoitti suomeksi "kotimaani, kotimaani". Turkki olikin jäänyt kisoista kotiin, sillä ei halunnut esiintyä samalla lavalla kreikkalaisten kanssa. Kisa televisioitiin kyllä Turkissa, mutta Kreikan kappaleen kohdalla näkyi vain mainoksia.

yle.fi, wikipedia.org

Studio55.fi

Tutustu MTV3.fi:n uuteen Lifestyle-sivustoon, josta löydät kaikki uusimmat Lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat