Urheilua ennen vanhaan: Kossu terästi ampumasuoritusta

Nykyään urheilukentillä kielletyt piristeet eivät ennen vanhaan olleet vielä pannassa. Esimerkiksi Tapio Rautavaaran urheilu-uralta muistetaan Koskenkorvan naukkailu kesken jousiammuntakilpailun.

Monilahjakas Tapio Rautavaara edusti menestyksekkäästi Suomen joukkueessa jousiammunnan maailmanmestaruuskisoissa Brysselissä vuonna 1958. Tarkan ammunnan lisäksi mieliin on jäänyt miehen tapa terästää suoritusta kirkkaalla viinalla, urheilutoimittaja Leo Silolahti muistelee.

– Kun oli kaksi nuolta jäljellä, Tapio oli vilkaissut Liisa-rouvaansa, jotta tämä potkaisi hänelle kassin, josta hän sitten otti hiukan kirkasta rauhoittaakseen hermojaan, Silolahti kertaa jännittävää kisaa.

– Viimeisen nuolen kohdalla Liisa kuitenkin pyöritteli päätään, että lisää ei enää tulisi.

Voittoisa viimeinen nuoli osui täpärästi tavoitteeseensa ja varmisti Suomen kultamitalin.

– Koskenkorvan nauttiminen ei tiettävästi silloin ollut dopingrike. Eikä sitä nautittu kuin korkillinen, Silolahti summaa.

Loppu säästettiin voiton juhliin.

– Kun joukkue sitten lopulta pääsi palkintopallille, jakoivat he loppupullon keskenään.

Studio55.fi/Milja Atu

Lue myös:

    Uusimmat