Tutut nimet johtavat joulun kirjamyyntitilastoja

Tutut kirjailijat keikkuvat tänä vuonna joulunajan kirjamyyntilistojen kärjessä. Finlandia-palkitun Uunin lisäksi kaupaksi menevät muun muassa dekkarit. Vaikka taloustilanne on huono, kirjalahjoista ei ole karsittu jouluostoksia ensimmäisenä. Kirjakaupat odottavat loppuviikolle kovinta ruuhkaa.

Finlandia-palkittu Antti Hyryn Uuni on tänä vuonna top-10-listan kärjessä Akateemisessa kirjakaupassa. Jo Finlandia-ehdokkuus nosti myyntiä, mutta palkinto räjäytti potin, ja teosta on myyty jo tuhansia kappaleita. Edellisvuoden Finlandia-voittajaan verrattuna Uunin menekki jää pieneksi.

– Viime jouluna Sofi Oksasen Puhdistus myi kymmeniä tuhansia, kun Uuni on myynyt tuhansia. Se on kuitenkin Finlandia-palkitulle kirjalle hyvä myyntimäärä. Puhdistusta myydään edelleen, vaikka luulisi, että kaikilla on se jo, Akateemisen kirjakaupan myyntipäällikkö Inger Ruotanen kertoo.

Viime vuonna myydyimpien kirjojen listalla oli Oksasen lisäksi myös toinen suosikkinimi, Stig Larsson, jonka jännitysromaanit löysivät tiensä suomalaisten lahjapaketteihin. Tänä vuonna top-10 on tasaisempi, koska selkeitä myyntitykkejä ei ole.

Suosituimpien listalta löytyvät Kjell Westö, Kari Hotakainen, Henning Mankell sekä Ilkka Remes. Myös Jari Tervon, Kaari Utrion, Paulo Coelhon sekä Laila Hirvisaaren teokset kuuluvat Akateemisen kymmenen suosituimman joukkoon.

– Myös tällä viikolla julkaistu Dan Brownin Kadonnut symboli nousee varmasti listasijoituksille, Ruotanen arvioi.

Myös Suomalaisessa kirjakaupassa samat nimet ovat myyntilistan kärjessä. Ostojohtaja Kristiina Rantanen kertoo, että yllätyksiä ei tänä vuonna tullut. Kaikki myyntihitit olivat ennalta arvattavissa.

Arto Paasilinnan suosio on hiipunut

Tämän vuoden yllättäjät ovat olleet Rosa Liksomin ja Klaus Haapaniemen Neko-kuvateos sekä Kristina Carlssonin Herra Darwinin puutarhuri. Molemmat ovat myyneet odotettua paremmin, vaikka eivät yltäneetkään kymmenen myydyimmän kirjan joukkoon Akateemisessa kirjakaupassa. Samat teokset ovat olleet suosittuja myös Suomalaisessa kirjakaupassa.

– Myös Suojelupoliisin historiasta kertova Ratakatu 12 sekä Mauno Saaren Haavikko-niminen mies ovat myyneet hyvin, Rantanen kertoo.

Arto Paasilinnan suosio taas on hiipunut. Hänen teoksiaan myydään Akateemisessa kirjakaupassa vuosittain yhä vähemmän. Suomalaisessa kirjakaupassakin Paasilinna on laskeva trendi, mutta sitä myydään Rantasen mukaan edelleen paljon.

– Kun kirjojen osto painottuu jouluun, lahjan saaja ei välttämättä halua saman kirjailijan kirjaa, mutta se silti aina ostetaan, Rantanen toteaa.

Suurin jouluruuhka tämän viikon lopulla

Talouden taantuma näkyy myös kirjakaupan myynnissä. Tämä vuosi on ollut edellistä huonompi, mutta kirjat ovat menneet paremmin kaupaksi kuin esimerkiksi elektroniikka. Pukin kontista saattavatkin jäädä ensimmäisenä kalliit lahjat.

– Hyvän kirjan saa parilla kympillä, ihmiset eivät ole lopettaneet lukemista tai kirjalahjojen ostamista, Ruotanen sanoo.

Suomalaisen kirjakaupan Rantanen huomauttaa, että joulupöytään ostetaan ensin ruoka, ja sen jälkeen vasta kiinnitetään huomio lahjoihin. Kun taloustilanne on edelleen epävakaa, monet eivät uskalla kuluttaa paljon rahaa, sillä irtisanomisten tai lomautusten vaara on edelleen olemassa.

Ruotanen on huomannut, että jouluruuhka siirtyy vuosi vuodelta. Vielä viisi vuotta sitten jouluostokset aloitettiin paljon aikaisemmin. Tänä vuonna pahin ryysis sijoittunee tämän viikon lopulle ja ensi viikon maanantaille. Aaton aattona ruuhkat ovat Ruotasen arvion mukaan jo ohi.

– On haasteellista arvioida, milloin suurimmat ryntäykset tulevat. Viimeiset puolitoista viikkoa ennen joulua on kuitenkin kiireisintä aikaa.

Akateemisen kirjakaupan top-10-lista on päivitetty 15.12. Suomalaisen kirjakaupan lista muuttuu päivittäin.

Lue myös:

    Uusimmat