Tosifanit kertovat: Tyttäreni syntyi Kaija Koon musiikin tahdissa

Omistautunut fanitus ei ole vain nuorten juttu. Kestosuosikki Jari Sillanpään ja uudessa nosteessa kiitävän Kaija Koon viisikymppiset ihailijat kertovat, miksi he palaavat idoliensa keikoille yhä uudestaan.

Ei voi olla totta, en varmana lähde, julisti Marita toistakymmentä vuotta sitten. Silloinen työkaveri ei ottanut vastustelua kuuleviin korviinsa, vaan raahasi ystävänsä väkisin Jari Sillanpään joulukonserttiin Hartwall Areenalle.

Kaksi tuntia myöhemmin Marita poistui Areenalta pää pyörällä. Julkisuudesta etäisesti tuttu komea artistihan oli silkkaa rautaa!

− Olin ihan ihmeissäni. Koko Areena oli mukana konsertissa. Tunne läsnäolosta ja vastavuoroisuudesta tuli ylähyllylle asti. Siitä se kipinä lähti, Marita kertoo.

Siltsun vietävänä

Tähän päivään mennessä Marita on jo seonnut laskuissa. Takana on useita satoja keikkoja "Siltsun" ja tämän musiikin vietävänä. Muistot tulvivat mieleen sieltä täältä, kuten järjestyksessä toiselta Sillanpää-keikalta.

− Jari aloitti konserttinsa permannon takaovilta. Hän odotti vuoroaan pimeässä ja oli aika lähellä minua. Katsoin Jaria ja aistin jännityksen. Meidän katseet kohtasivat, nostin peukun pystyyn, ja hän nosti takaisin, Marita kuvaa.

Kuoro auttaa!

Vuosien saatossa peukkutsemppaus on vaihtunut nimikirjoituksen pyytämisestä aina siihen pisteeseen, että suosikkiartistin kanssa on tultu tutuiksi. Samaan henkäykseen Marita mainitsee myös hyvät ystävät, joihin hän on tutustunut fanituksensa myötä.

Läheisimmäksi tulleen Marjaleenan kanssa on kierretty keikkoja, naurettu, laulettu ja jaettu yhteinen harrastus. Jarilla on aikaa vaihtaa kuulumiset tuttujen fanien kanssa. Kaksikko on saanut idoliltaan myös kuoro-lisänimen.

− Joskus Jarilla menee sanat sekaisin, mutta me jatkamme laulamista. Silloin hän saattaa napata meidän huulilta oikeat sanat. Joskus tulee autettua artistia tällä tavoin, Marita veistelee.

Huulenheittoa kesken keikan

Marita on tehnyt ajat sitten periaatepäätöksen, ettei laske harrastuksestaan koituvia rahanmenoja. Elämykset idolin ja hyvien ystävien kanssa eivät ole rahassa mitattavissa.

− Keikkamatkat ja konsertti antavat itsessään niin paljon, etten kaipaa muuta.

Joskus ulkopuolisia ihmetyttää Maritan väsymätön into suosikkiartistia kohtaan. Myös kateus nostaa toisinaan päätään. Jari kun saattaa yltyä heittämään huulta tutuille kasvoille kesken keikan.

Maritasta hyväntahtoinen naljailu on vain hauskaa.

− Se kuuluu kommunikaatioon lavan ja yleisön välillä. Jari on joskus sanonutkin, että ihanaa, kun saa käyttää meitä hyväkseen lavalla. Ja kyllä Jari aina ottaa huomioon muunkin salin. Sitten kun kysymyksessä on näinkin tutut kuin me, hän uskaltaa irrotella meidän kanssa.

Kaija Koon tahdissa

Kaija Koon samettinen ääni täytti synnytyssalin viime vuoden lopulla, kun Harrin tytär putkahti maailmaan. Myös 1980−1990-lukujen taitteessa syntyneet pojat imivät Kaijan vaikutteet jo nuorella iällä.

Kuka keksi rakkauden oli meidän poikien tuutulaulu. Nuorin pojista oli tänä vuonna Ruisrockissa. Sieltä tuli tekstari, että Kaija vetää helvetin kovaa, se pomppii täällä kuin teinitytöt, ylpeä isä myhäilee.

Järjestysmiesten ohi takahuoneeseen

Kaikki alkoi Kuka keksi rakkauden -hittibiisistä, josta Harri kuuli kesällä 1993 ex-vaimonsa vinkistä. Harri hankki käsiinsä Tuulten viemää -albumin ja oli kerrasta myytyä miestä.

− Aloin selvittää Kaijan aiempaa tuotantoa: Kaija Kokkola, Steel City, Nakusika. Hei, tämä nainen on tehnyt musiikkia jo vuosia! Miksi en ole törmännyt häneen aiemmin, Harri ihmetteli.

Upeaäänistä artistia piti päästä näkemään hetimiten livenä. Tilaisuus koitti, kun Kaija ilmestyi promokeikalle Turun Hansakortteliin. Harri piipahti paikalla perheensä kanssa. Illalla elämys jatkui aikuisten klubikeikan merkeissä.

Onnistuneen keikan tiimellyksessä Harri ei epäröinyt toimia.

− Livahdimme keikan loppupuolella backstagen käytävälle odottelemaan, että Kaija ilmestyy. Taisivat järkkärit nukkua. Jännitti tietysti pirusti siinä odotellessa, mutta Kaija oli ja on yhä ihmisistä ihanin.

− Ensimmäisenä vuotena tuli käytyä varmaan kahdellakymmenellä keikalla, Harri lisää.

Uusi faniklubi

Kun ensitapaamisesta oli kulunut kymmenkunta vuotta, Harri sai idean. Kaija Koon vanha faniklubi oli hiipunut jossain vaiheessa. Suosikkiartisti ansaitsi uuden, aktiivisen yhteisön.

− Keskustelin faniklubin tarpeesta muutaman tuntemani Kaija-fanin kanssa. He olivat täysillä mukana, ja niin uskalsin perustaa klubin.

Vuonna 2003 perustetussa faniklubissa on jo yli tuhat jäsentä vauvasta vaariin. Yhteisö toimii internetissä eikä peri jäsenmaksuja.

Klubi on järjestänyt vuosien saatossa useita fanitapaamisia Kaijan kanssa. Tunnelma on ollut lämmin puolin ja toisin; onhan Kaija artisti, joka arvostaa aidosti fanejaan.

− Missään vaiheessa "rakkaus" ei ole sammunut, viittä vajaa viisikymppinen Harri kuittaa.

Kuvat: Lehtikuva, Marita Luoma ja Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat