Toivo Kärjen ikivihreät tanssittavat yhä – muistatko nämä klassikot?

Suomen suurimpiin säveltäjiin kuuluvan Toivo Kärjen sävellyksistä levytettiin vajaa 1400 kappaletta. Myös levyttämättömiä kappaleita on sadoittain.

Studio55.fi keräsi Toivo Kärjen tunnetuimpia kappaleita yhteen. Muistatko nämä ikivihreät klassikot?

Siks oon mä suruinen

Yksi Toivo Kärjen tunnetuimmista sävellyksistä, jonka ensiesittäjä oli vuonna 1944 Olavi Virta.

Rovaniemen markkinoilla

Kappale toimi inspiraationa samannimiselle elokuvalle. Ensiesittäjänä kappaleella oli Kauko Käyhkö vuona 1951, mutta myös näyttelijä Esa Pakarisen versio on tunnettu.

Reppu ja reissumies 1951

Myös tämä kappale nähtiin elokuvassa Rovaniemen markkinoilla. Ensimmäisen levytyksen teki Matti Louhivuori, mutta monet tuntevat myös Tapio Rautavaaran sovituksen kappaleesta.

Lentävä kalakukko 1951

Saman nimisestä rillumareielokuvasta tuttu kappale, jonka näyttelijä Esa Pakarinen levytti jo ennen roolisuoritustaan vuonna 1953 ilmestyneessä elokuvassa.

Laivat puuta, miehet rautaa

Laulajalegenda Tapio Rautavaara levytti vuonna 1952 Kärjen säveltämän kepeän kappaleen.

Täysikuu

Yhden Toivo Kärjen tunnetuimmista sävellyksistä levytti vuonna 1953 Olavi Virta. Sittemmin tätä tangoa ovat esittäneet useat suomalaiset artistit.

Tango merellä

Taisto Tammi tuli tutuksi Toivo Kärjen tangojen tulkitsijana. Tango merellä on yksi suosituimmista suomalaisista tangoklassikoista, jonka Tammi esitti ensimmäistä kertaa vuonna 1963.

Vanha salakuljettaja Laitinen

Viihdemusiikin monitoimimies Juha "Watt" Vainio tunnetaan sanotuksistaan. Hän levytti vuonna 1967 salakuljettaja Laitisesta kertovan laulun, jonka Kärki oli säveltänyt.

Lue myös:

    Uusimmat