Mainos

Tietokirjailija lähetyksessä: Virolaiset maksoivat omaisuuden pirtutrokareille päästäkseen Suomeen taistelemaan

Tietokirjailija Anne-Reetta Isohella kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miksi virolaiset panostivat niin kovasti päästäkseen taistelemaan Suomen riveihin.

Vuonna 1943 Suomi oli sodassa. Virossa oli kolmen vuoden sisällä ollut kaksi miehittäjää, ensin puna-armeija ja sitten Saksan armeija. Kumpikin tuputti omaa aatettaan eli kommunismia ja natsismia.

– Virolaiset eivät halunneet mennä puna-armeijaan, sinnekin olisi päässyt. He eivät missään nimessä halunneet mennä Saksan armeijaan, kun heille alkoi selvitä, että siellä on tämmöinen räikeä aate. Hehän olivat itse myös alempaa rotua saksalaisten silmissä. He olisivat olleet tykin ruokaa, Suomen-pojista kirjan tehnyt Anne-Reetta Isohella kertoi.

Nuoret miehet olivat pakkotilanteessa ja miettivät, mitä tehdä. Isänmaallisen, Suomen jääkäriliikettä muistuttavan liikkeen myötä he päättivät lähteä Suomeen.

– He kutsuivat Suomea kolmanneksi vaihtoehdoksi. He halusivat puolustaa isänmaataan, mutta ei minkään ideologian alaisuudessa, Isohella totesi.

Suomeen matkustaminen ei ollut organisoitua. Isohellan mukaan virolaiset tulivat sellaisella seikkailulla, että siinä olisi jäänyt monelta suomalaiselta menemättä.

– He tulivat veneillä, kaikilla näillä rannikon pirtutrokareiden bisnespurtiloilla. Trokarit keksivät nopeasti bisneksen tästä, kun sieltä tuli tosiaan kymmenen tyyppiä yössä.

Suomenlahden ylityksestä sai maksaa kovan hinnan. Isohellan mukaan taloissa teurastettiin sika tai kerättiin perheen hopealusikat kasaan, että saatiin maksettua näille venekuljettajille ja poika Suomeen. Ylitulomaksu oli pahimmillaan Viron vuosipalkan verran.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mistä koskettavasta tilaisuudesta kirja Suomen-pojat sai alkunsa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.