Tiesitkö? Tämä oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen hitti!

Suuri suomalainen listakirja -teokseen on koottu Suomen myydyimmät äänitteet aina 1950-luvulta 2000-luvulle asti. Tässä listaykkösten satoa 50–80-luvulta.

Rovaniemen markkinoilla 1951

Justeerin alias Kauko Käyhkön laulama Rovaniemen markkinoilla oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalainen listaykkönen. Suomalaisen iskelmän ja elokuvan rempseää jätkäkulttuuria ihannoineen rillumarei-kulttuurin keskeisin teos oli kansan keskuudessa suuressa suosiossa. Hienompi väki puolestaan vihasi tuota renkutusta.

Poika varjoiselta kujalta 1958

Umberto Marcaton levyttämä Guaglione oli Italiassa listaykkösenä. Laulun nimi on Napolin murretta ja tarkoittaa nuorta miestä, jolla ei ole vielä kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Laulun suomeksi sanoittanut Saukki sivuutti häveliäästi tämän idean, mutta lopputulos ei siitä kärsinyt. Olavi VirranPoika varjoiselta kujalta on aikakauden onnistuneimpia kotimaisia levytyksiä.

All my loving 1964

The BeatlesienAll my loving menestyi Suomen lisäksi erinomaisesti Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa. Paul McCartney muistelee sen olevan hänen ensimmäinen laulunsa, johon sanat syntyivät ennen sävelmää: "Kirjoitin tekstin keikkabussissa, kun olimme kiertueella Roy Orbisonin kanssa. Sitten kun päästiin keikkapaikalle, etsin jostain pianon ja kehittelin musiikkipuolen".

Pornolaulu 1968

Simo SalmisenPornolaulu on mainio esimerkki nerokkaan sanoituksen sekä tulkinnan tyrmäävästä yhteisvaikutuksesta. Jukka Virtasen kirjoittamassa tekstissä pantiin halvalla lehtiin kirjoittavia ja eduskuntakyselyjä ajavia tiukkapipoisia moraalinvartijoita. Kaiken kruunasi Salmisen tyypittelemä, muka-härskeillä jutuillaan rehentelevä miekkonen: "Minä olen nähnyt kerran riptiisi-tanssin / Siltä näky silloin rintaliivitkin…".

Peppi Pitkätossu 1970

Astrid LindgreninPeppi Pitkätossu -kirjojen pohjalta tehtiin Ruotsissa 1960-luvun loppupuolella elokuva, jonka tunnussävelmän lauloi itse pääosan esittäjä Inger Nilsson. Nilsson levytti kappaleen myös suomeksi.

Se ei kuitenkaan vetänyt vertoja Ritva Mustosen ja Heikki Laurilan seitsemänvuotiaan Mari-tyttären levytykselle, joka pysyi Suomen ostetuimpana singlenä kuusi kuukautta.

Ja rokki soi 1973

Rauli Badding SomerjoenJa rokki soi -kappale jäi Syksyn sävelessä kuudenneksi, mutta nousi silti listaykköseksi. Kipaleen säveltäjiksi paljastuivat kenties hieman yllättäen turkulaisveljekset Matti ja Teppo. Badding puolestaan yllätti televisiokatsojat heittämällä esityksen lopuksi mikrofoninsa lattialle.

I Just Called To Say I Love You 1984

Stevie WonderinI Just Called To Say I Love You tuli tunnetuksi elokuvasta Lady in Red. Se palkittiin Oscarilla vuoden parhaana elokuvasävelmänä, ja Wonder omisti saamansa tunnustuksen Nelson Mandelalle. Tämän takia Etelä-Afrikan valtiollinen radioyhtiö määräsi kaikki Wonderin levyt soittokieltoon. Kappale oli kuitenkin ehtinyt komeilla maan listaykkösenä lokakuussa 1984. Lisäksi levy nousi ykköseksi lähes kaikkialla, missä se julkaistiin.

Ehtaa tavaraa 1989

DJ Trini (Timo Suhonen) ja DJ Tippa (Oiva Mursu) esittivät tekopartoihin, viikinkikypäriin ja trikoisiin sonnustautuneina Bat ja Ryyd -hahmoja. Pikkuoravien äänellä laulavat hahmot perustuivat Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan televisiosketsiin, jossa he rinnastivat Batmanin ja Robinin Kaj Chydeniukseen ja Kari Rydmaniin.

Ensimmäisenä julkaistua singleä Ehtaa tavaraa sai aluksi vain lahtelaisesta Swingtown-levykaupasta. Levy laitettiin pian yleiseen jakeluun, koska se saavutti suuren suosion varsinkin Lapin hiihtokeskuksissa.

Lähde: Suomi soi 4 - Suuri suomalainen listakirja, (Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 2005)

Lue myös:

    Uusimmat