Mainos

Tästä suomalainen ei tingi jouluna – aattoiltana lämpenee yli miljoona saunaa

Saunominen kuuluu suomalaiseen jouluperinteeseen niin kiinteästi, että monilla aaton tunnelma menee suorastaan pilalle, jos löylyihin ei pääse. Useimmat istahtavat lauteille nimenomaan aattoiltana.

Saunayhtiä Harvian teettämään joulusaunakyselyyn vastasi joulukuun alussa 1 041 suomalaista. Vastaukset kertovat, että saunominen kuuluu jouluperinteeseen yli 80 prosentilla suomalaisista. Vain viidennes kansasta ei sauno aattona.

Aattoiltana saunaan menee lähes 40 prosenttia vastaajista, ja lähes yhtä moni saunoo jo aikaisemmin iltapäivällä. Aamupäivällä löylyistä nauttii joka viides joulusaunoja.

Joulupäivä ei ole saunapäivänä yhtä suosittu kuin aatto.

Vinkit hyviin löylyihin

Tarkista puukiukaan arinan kunto. Viimeisiään vetelevä, vääntynyt tai halkeillut arina pitää vaihtaa. Jos arina romahtaa kesken lämmityksen, jää joulusauna pelkäksi haaveeksi.

Kiuaskivet ovat perusta hyville löylyille. Pikatarkistus kivien kunnosta on helppo tehdä: kiviä yhteen lyömällä selviää, murenevatko ja lohkeilevatko ne. Murenemisen lisäksi myös kivien värin muuttuminen kertoo, että vaihtamisen aika on käsillä.

– Joulu alkaa saunomalla. Aattona saunominen on niin kiinteä osa suomalaista jouluperinnettä, että melkein joka toinen kertoo joulutunnelman olevan jopa katkolla ilman sihahtelevaa kiuasta. Saunomisen suosiosta kertoo myös se, että joka neljäs kyselyyn vastanneista saunoo joulunaikaan moneen kertaan, saunayhtiö Harvian markkinointijohtaja Timo Huhtamäki sanoo.

Enemmistö suomalaisista saunoo jouluna omassa kodissa. Sukulaisilla löylyihin menee joka viides. Joka kymmenes vastaaja saunoo taloyhtiön yhteisellä joulusaunavuorolla tai mökillä.

Vastaajista yli 40 prosenttia kertoo saunovansa puolison kanssa. Joka kolmas nautiskelee joulusaunasta omassa rauhassaan ja joka viides ottaa löylyt yhdessä koko perheen kanssa.

Lähde: Harvia Oy

Maailman pienin sauna valmistui Nivalassa

MTV Uutisten kevennyksessä esiteltiin huhtikuussa 2016 kenties maailman pienintä saunaa, jolla pyritään Guinnessin ennätysten kirjaan. 

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.