Tässä ovat maailman kuumimmat aikuiset naislaulajat!

Naislaulajista on monia listauksia, ja myös konkareille löytyy omansa. Voote.com-sivusto listasi maailman kuumimmat yli 50-vuotiaat laulajat. Mukaan mahtui myös yksi ruotsalainen.

Voote.com-sivuston mukaan Madonna on ylivoimaisesti kuumin yli 50-vuotias naislaulaja maailmassa. Madonna sai yli 50 prosenttia äänistä. Seuraavana listalla komeilee Tina Turner, joka sai lähes 10 prosenttia annetuista äänistä. Turner on tunnettu rock 'n rollin kuningattarena.

Blondie-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tullut Debbie Harry on yksi aikansa ihannoiduimpia vaihtoehtoikoneja. Nainen täyttää tänä vuonna 66 vuotta ja on listan mukaan kolmanneksi kuumin naislaulaja.

Yhdysvaltalainen rock-laulaja Pat Benatar on nelinkertainen Grammy-palkinnon voittaja ja neljänneksi kuumin naislaulaja.

Joan Jett tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa cover-versiollaan kappaleesta I love Rock 'n Roll, joka oli alun perin Arrows-yhtyeen kappale. Laulaja on 52-vuotias ja kuumimpien naisten joukossa sijalla 5.

Yhdysvaltalaista Aretha Franklinia on kutsuttu muun muassa soulin kuningattareksi, ja hän on sijalla 6. Yhdysvaltalainen Linda Ronstadt on listattu seitsemänneksi.

Myös Ruotsi mukana listalla

52-vuotias Marie Fredriksson tunnetaan parhaiten Roxetten laulusolistina. Fredriksson sai äänestyksessä 2,5 prosenttia äänistä,. Hän ylsi jaetulle kahdeksannelle sijalle Bonnie Tylerin kanssa. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävän käheä-äänisen Bonnie Tylerin saavutuksiin kuuluvat muun muassa vuonna 1983 julkaistu hitti Total Eclipse of the Heart sekä It's a Heartache (1978).

Äskettäin 56 vuotta täyttänyt Annie Lennox on Eurythmics-yhtyeen laulaja, ja laulajauransa lisäksi naisen saavutuksiin kuuluu oman hyväntekeväisyysjärjestön perustaminen. Lennoxin jälkeen listalla keikkuvat brittiläiset Kate Bush ja Joan Armatrading.

Myös englantilaissyntyinen, australialainen Olivia Newton-John on listattu kuumimpien naisartistien joukkoon. Newton-John on tunnettu muun muassa Grease-musikaalista ja siihen pohjautuvasta elokuvasta.

65-vuotiasta yhdysvaltalaista Dolly Partonia pidetään yhtenä maailman parhaimmista naispuolisista country-laulajista. Parton on tehnyt yhteistyötä muun muassa 63-vuotiaan Emmylou Harrisin kanssa, joka myös keikkuu maailman kuumimpien naislaulajien joukossa.

Lähteet: www.voote.com, www.zimbio.com, www.wikipedia.fi

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Lue myös:

    Uusimmat