Tapani Kansa: Yleisö ei ole hylännyt minua

Vieraana Tapani Kansa 17:36

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Tapani Kansa uskoo konserttikiertueensa kaatuneen tiedottamisen puutteeseen. Hän tietää, että yleisö ei ole hylännyt häntä.

Laulaja Tapani Kansan konserttikiertue peruuntui, kun ennakkolippuja ei myyty riittävästi. Kansa sanoo, että yleisö ei tiennyt kiertueesta, koska siitä tiedotettiin niin huonosti.

– Nyt kun sitten tuli tämä peruutusjuttu, niin nythän sen sitten tietää kaikki, Kansa naurahtaa.

Kansalle ilmoitettiin kiertueen peruuntumisesta sähköpostilla. Hän kokee, että päätös oli liian hätäinen. Kun peruuntumispäätös tehtiin, olisi ollut vielä aikaa panostaa markkinointiin ennen kiertueen alkamista.

Kansalla on vankka luotto yleisön tukeen. 

– Minä tiesin sen, minulla oli varma tieto ja tuntuma siitä, että ei ihmiset minua mihinkään ole hylännyt. Todennäköisesti konserttisalit olisi aika hyvin täyttynyt, jos homma olisi vähänkin paremmin hoidettu, eikä menty perumaan sitä sitten, Kansa sanoo.

Konserttijärjestäjiin hän on pettynyt. Kansa vastasi itse vain musiikista konserttijärjestelyissä. Muutoin hän pidättäytyi sivussa. 

– Minä pistin elo-syyskuun vaihteessa tiedottajalleni viestin, että mitä te oikein piilottelette tätä minun konserttia. Minä en ole nähnyt yhtään ilmoitusta missään, Kansa sanoo.

Tapani Kansa esiintyy lokakuussa Finlandia-talolla.

Tapani Kansa kertoi myös ajatuksiaan medianäkyvyydestä ja maanis-depressiivisyydestään. Katso koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat