Tämä Suomen presidentin rouva uskoi spiritualismiin – Kuuli viestejä henkioppaalta

Tietokirjailija ja tohtori Maritta Pohls kertoo, mitä tekemistä Risto Rytin puolisolla Gerda Rytilla oli spiritualismin kanssa.

Gerda Ryti oleskeli Risto Rytin kanssa paljon Lontoossa 1920-luvulla. Siellä Gerda omaksui spiritualismin, joka on Englannissa oikea uskontokunta, Maritta Pohls sanoo.

Pohls kertoo, että Gerda Ryti toi spiritualistista ajatusmaailmaa myös Suomeen.

– Spiritualismia harjoitettiin tuolloin paljon ruotsinkielisessä yläluokassa. Kirjailija Helmi Krohnin johdolla Suomeen perustettiin myös Suomen Spiritualistinen Seura. Luulen, että Gerda Ryti oli myös mukana sitä perustamassa, vaikka siitä ei olekaan kirjoitettu eikä jäsenluetteloita ole olemassa.

Kuuli viestejä hengeltä

Pohls kertoo spiritualistien uskovan, että elävät ihmiset voivat olla yhteydessä henkimaailmaan jo siirtyneisiin eli kuolleisiin. Yhteys heihin voidaan saada spiritualistisissa jumalanpalveluksissa.

– Olennaista on maailman näkeminen laajemmasta näkökulmasta ja kauempana omasta minästä. Spiritualisti pystyy ymmärtämään vaikka sodan kohtalonomaisena haasteena, josta selvitään parempana ulos.

– Gerdalla oli oppaanaan Amanda-niminen henkimaailman henki, jonka viestejä hän kuuli ja kuunteli. Spiritualismissa kerrotaankin, että joillain ihmisillä on lahjoja selvänäköisyyteen ja -kuuloisuuteen.

Pohls sanoo, ettei spiritualismi ole taikauskoa vaan tapa uskoa.

– Selväkuuloisuus ei oikeastaan ole sen kummallisempaa kuin usko siihen, että öylätti ja viini edustavat Kristuksen ruumista ja verta.

Radiopuheissa spiritualistinen sävy

Koska Gerda oli hyvin läheinen miehensä Risto Rytin kanssa, Pohls uskoo heidän keskustelleen spiritualismista myös yhdessä.

– On vaikea kuvitella, että parisuhteen toinen osapuoli ei olisi itsekin uskonut jollain tavalla samantyylisesti. Mutta varmasti sitä ei voi tietää.

Entä tiesikö kansa Gerdan uskosta spiritualismiin?

– Kun kuuntelee esimerkiksi Gerdan pitämiä radiopuheita, niissä on selvästi spiritualistinen sävy. En kuitenkaan osaa sanoa, oliko asia laajasti tiedossa, Pohls vastaa.

Pohls huomauttaa, että Gerdan henkisyys sopi sota-aikaan.

– En usko, että hänen uskomuksiaan sen kummallisemmin ihmeteltiin: sota-aikana tietynlainen hengellisyys on sallitumpaa kuin muulloin. Ihmiset ovat hätätilassa valmiita ottamaan kaikenlaista apua vastaan.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Lehtikuva, Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat