Mainos

Tämä suomalainen päätyi sattumalta maailmanluokan tähdeksi

"Minä en valinnut oopperaa, ooppera valitsi minut". Jaakko Ryhänen kertoo, miten ylöjärveläisestä luokanopettajasta sukeutui yksi aikamme maineikkaimmista bassolaulajista.

Jaakko Ryhänen imi oopperan ja klassisen musiikin vaikutteet jo lapsuudessaan äitinsä, viipurilaisen amatöörilaulajattaren kautta. Ryhänen muistaa yhä elävästi kuinka hän kuunteli 3-vuotiaana pikkupoikana lumoutuneena äidin lauluharjoituksia.

− Äidillä oli harvinaisen kaunis sopraanoääni, ja myös siinä mielessä harvinainen, että kaikista teksteistä sai selvää. Pyysin häntä aina laulamaan Syksyn viimeisen ruusun. Siinä on kaunis melodia; niin surullinen, että minua itketti.

Kun poika hieman kasvoi, äiti otti tämän mukaan konsertteihin ja Tampereen oopperan ensi-iltoihin. Sunnuntaisin kaksikko kävi lastennäytöksissä elokuvateatterissa, joka sijaitsi perheen asuintalossa.

Erityisesti elokuva Kuolematon Caruso naulitsi 6-vuotiaan pojan teatterin penkkiin.

− Kävin katsomassa sen kolme kertaa, Mario Lanzan laulu teki niin suuren vaikutuksen. Kun menin näytökseen isoäitini kanssa, sanoin vähän väliä, että nyt tulee se ja se kohta.

− Klassinen laulu ja oopperamusiikki olivat minulle pienestä pitäen tärkeitä. En ole ollut koskaan populaarimusiikin perään, Ryhänen lisää.

"Laulaminen oli vain harrastus"

Ryhänen oli 17 vuotta, kun äiti ilmoitti hänet musiikkiopiston pääsykokeisiin pitääkseen pojan poissa kaduilta. Nuorimies ihaili tenorilaulajia ja halusi itsekin samanlaiseksi.

− Tuli iso mies pitkillä äänihuulilla, joista syntyi basson ääni, Ryhänen nauraa kumeasti.

Tässä vaiheessa elämä kuitenkin ohjasi nuorukaista toiseen suuntaan. Tarkemmin ottaen asialla oli ammatinvalinnanohjaaja, joka pohti, mitä keskinkertaisesta oppilaasta voisi tulla. Kun ohjeeksi tuli lopulta pyrkiä kansakoulunopettajaksi, Ryhänen totteli kuuliaisesti.

Valmistuttuaan tuore opettaja sai pestin Ylöjärveltä. Lauluharrastus kulki yhä rinnalla.

− En koskaan kuvitellut, että minusta tulisi laulaja. Se oli vain hyvä harrastus ja henkireikä, joka auttoi myös ammatissa. Opettajan työssä pitää olla kestävä ääni, että jaksaa puhua. Laulaminen on yhtä kuin hidastettua puhetta, Ryhänen sanoo.

Yllättävä puhelu

Elämä soljui eteenpäin opettajan virassa neljä vuotta, kunnes kohtalo laittoi näppinsä peliin. Ryhänen oli aiemmin opiskellut musiikkia Päijät-Hämeen konservatoriossa (nykyinen Lahden konservatorio), jossa rehtorina toimi tuolloin Aarre Henning.

Vuonna 1972 Henning sai puhelun Suomen Kansallisoopperan silloiselta ylikapellimestari Jussi Jalakselta. Hän metsästi puuttuvaa bassoa Kansallisoopperan uusinta produktiota Reininkultaa varten.

− Henning sanoi, että oli meillä vielä viime vuonna, mutta hän muutti pois ja on jossain Tampereen päässä opettajana. Iso mies, bassoääni, mutta amatööri, Ryhänen kertaa kuulemaansa.

Jalas ryhtyi jäljittämään mysteeristä laulajaa. Ryhänen oli juuri muuttanut uuteen asuntoon, jossa ei ollut vielä puhelinta. Lopulta viesti kulki perille Ryhäsen äidin kautta.

Ei sinulla olisi parempia vitsejä tälle päivälle, mies nauroi kuultuaan soittopyynnöstä. Jussi Jalas langan toisessa päässä oli vakavana. Olisiko mahdollista, että tulisit ylihuomenna koelauluun?

− Pelko tuli vasta siinä vaiheessa, kun matkustin junalla takaisin Tampereelle Reininkullan partituuri kainalossa. Silloin minua rupesi pelottamaan. Mihin olen joutunut!

Amatöörina Kansallisoopperan lavalle

Jussi Jalas ei ollut ainoastaan loistava kapellimestari vaan myös loistava harjoittaja. Runsaan viikon kuluttua Ryhänen osasi roolinsa ulkoa.

Tammikuun 1973 alussa Reininkulta sai ensi-iltansa. Ryhäsen tytär ehti syntyä kolme viikkoa sitä ennen.

− Kansallisoopperan silloinen johtaja olisi halunnut kiinnittää minut vakinaiseksi heti. Sanoin, että eikö ole parempi, että laulan ensin kaikki seitsemän näytöstä ja näytän osaamiseni.

− Amatööriksi se meni suhteellisen hyvin. Esitysten päätteeksi aloin opiskella laulua johdonmukaisemmin ja ahkerammin.

Hyppäys uuteen ammattiin

Orastava mestari palasi rupeaman jälkeen takaisin opettajan pestiinsä ja esiintyi siellä täällä satunnaisesti, kunnes vuonna 1974 Jussi Jalakselta kävi uusi kutsu koelauluihin Kansallisoopperaan.

Tällä kertaa niitti oli lopullinen.

− Se oli kevättä 1975, kun Ylöjärven kirkonkylän rehtori sanoi, että opettaja, kansliassa on sinulle puhelu Suomen Kansallisoopperasta.

Langan päässä tuttu ylikapellimestari ilmoitti, että se olisi semmoinen juttu, että tarjoamme sinulle vakituista sopimusta. Pöllämystynyt Ryhänen pyysi kaksi viikkoa miettimisaikaa.

− Asiaa pohdittiin ja punnittiin vaimon kanssa kotona. Meillä oli kaksi pientä lasta, ja edessä oli muutto Helsinkiin ja hyppäys täysin uuteen ammattiin.

Lopulta Ryhänen ymmärsi, ettei Ooppera tarjoa vastaavaa toista kertaa. Jos en kokeile, ystävät joutuvat kuuntelemaan lopun ikään jossittelua, Ryhänen järkeili.

"Kokeilua" Kansallisoopperassa kesti 26 vuotta. Laulajana Ryhänen on saanut nähdä koko maailman ja esiintyä mestareiden rinnalla. Kas vaan, kun Ylöjärven opettajalla on käynyt tsäkä, mies itse veistelee.

Viimeiset kahdeksan vuotta Ryhänen on toiminut professorina Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa.

− Olen 64 vuotta, mutta vielä minulla ei ole vanhan miehen ääni. Siksi harjoitan sitä päivittäin ja yritän pitää fysiikan kunnossa.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.