Mainos

Takasi ystävän lainan: Velkoja tyhjensi tilin joulun alla

Oletko aikeissa taata toisen velan? Mieti kahdesti. Ritva maksoi toisen velkoja vielä eläkkeestäänkin.

Vuonna 1989 joensuulainen Ritva Silvennoinen teki ystävänpalveluksen. Hän takasi pienyrittäjänä toimineen ystävättärensä 50 000 markan suuruisen lainan. Kului kolme vuotta, ja pankista tuli ilmoitus lainan perimisestä. Koko summa lankesi takaajan eli Ritvan maksettavaksi.

– Se on täysi mysteeri, mihin hän kulutti rahat. Hänen yritykseensä ei ollut tehty mitään uusia hankintoja, eikä hän näyttänyt hankkineen rahalla mitään muutakaan.

Rahat olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Samalla selvisi, että ystävätär oli ottanut lainaa alueen muistakin pankeista yhteensä puoli miljoonaa markkaa.

– Minusta on kummallista, että minulle ei kerrottu takaustilanteessa hänen muista veloistaan. Käskettiin vaan panna nimi paperiin, Ritva miettii nyt.

Laina siirtyi lamapankista toiseen

Elettiin lamassa, ja pankkeja alkoi kaatua. Lainasumma siirtyi pankista toiseen: Säästöpankista Postipankkiin, sittemmin Leoniaan, sieltä Arsenaliin ja sieltä Aktiv Hansaan…

Korko raksutti summaa suuremmaksi, ja lopulta Silvennoisen takaustaakka oli 150 000 markkaa. Sitä perittiin hänen palkastaan ja vielä eläkkeestäkin.

– Vuonna 1993 kuulin, että Postipankki voisi jättää korot perimättä, jos maksaa pääoman pois. Pankinjohtaja sanoi, että sellainen käytäntö on ollut ja kehotti minua tekemään hakemuksen, mutta se katosi, kun Arsenal osti Postipankin velat.

Ritva kirjelmöi lopulta myös silloiselle oikeusministerille kysyäkseen, voiko seuraava pankki Aktiv Hansa neuvotella hänen velkaohjelmaansa.

– Ministeri vastasi, että pankki ottaa yhteyttä, mutta mitään ei koskaan kuulunut.

Ritva joutui ottamaan lopulta yksityiseltä lainaa selvitäkseen velkataakasta. Häneltä menivät myös luottotiedot.

Myymälänhoitajana työskennellyt nainen kertoo kuinka työnilo katosi, koska suurin osa palkasta meni toisen velkojen maksuun.

– Eräänä jouluna menin nostamaan tililtä rahaa, ja eihän siellä ollutkaan paljon mitään. Otin yhteyttä voutiin, joka sanoi, että heillä on oikeus viedä rahat vaikka tallelokerosta. Vouti oli tosi ilkeä. Hän näytti mahtinsa ja kuinka hänellä on valta ja voima toimia ilman minkäänlaista neuvottelua tai inhimillisyyttä.

Siitä joulusta Ritvalla ei ole mukavia muistoja.

– Saattaa arvata, että kyllä siinä joulu kutistui ja kaikki joulumieli meni.

"Raha olisi pelastanut ystävyyden"

Ritva törmäsi entiseen ystävättäreensä sattumalta taannoin.

– Sanoin hänelle, että eikö meidän pitäisi selvitellä asiaa. Hän sanoi, että häntä ei saisi järkyttää mitenkään, koska hän voi kuolla siihen paikkaan.

Ritva kirjoitti myös aikoinaan entiselle ystävättärelleen kirjeen.

– Kirjoitin siihen, että tätä ystävyyttä ei pelasta enää mikään muu kuin raha.

Ritva ei ole saanut ropoakaan entiseltä ystävättäreltään takaisin.

– Moni on ihmetellyt kuinka voin olla vielä elossa kaiken kokemani jälkeen, sitä ihmettelen kyllä itsekin.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.