Mainos

Suosikkilaulaja lähetyksessä: En tiedä, missä ja milloin olen syntynyt

Yleisesti pidämme synnyinajankohtaamme ja kansalaisuuttamme itsestäänselvyytenä. Entä jos näistä tiedoista ei ole varmuutta? Studio55.fi-ohjelmassa vieraillut taiteilija Viktor Klimenko kertoi, millaisia identiteettikriisejä hänellä on ollut.

– En ole varma, missä ja milloin olen syntynyt, Viktor Klimenko totesi Studio55.fi-lähetyksessä.

Kaiken, mitä hän tietää syntymästään ja asioista niiltä ajoilta, hän on joutunut itse etsimään. Hänen vanhempansakaan eivät ole suostuneet kertomaan aiheesta mitään.

Klimenko on syntynyt sotavuonna 1942 Venäjän Karjalassa. Tuon ajan dokumentteja poltettiin ja tuhottiin. Asioista on vaiettu tähän päivään saakka, ja vieläkin niistä pelätään puhua.

Jatkosodan aikana Klimenkon perhe siirrettiin suomalaisten keskitysleiriin numero 7 sotavankeina.

Ei mistään kotoisin

Kun sodassa tapahtui vuonna 1944 käänne ja Suomi alkoi vetäytyä, suomalaiset ottivat sotavankinsa mukaan. Niin myös Klimenkon perhe siirtyi Suomeen.

Viktor Klimenko kasvoi Suomessa venäläisenä emigranttina. Ryssittelemisestäkin hän sai osansa, mutta pääsääntöisesti se tapahtui julmien lasten parissa.

– Minulla on ollut identiteettikriisi. 1960-luvulla suomalaiset pitivät huolen, että en ollut suomalainen ja Neuvostoliitto piti huolen, että "sinä et ole neuvostoliittolainen", kertoo Klimenko.

– Jopa suomalainen emigraatio oli epävarma, mihin leiriin he minut luokittelisivat.

Italiaan ilman passia

Vuonna 1965 Klimenko edusti Suomea euroviisuissa, vaikka hänellä ei ollut silloin suomen kansalaisuutta.

– Iltalian tullissa tuli ongelma siitä, ettei minulla ollut passia. Yleisradio oli unohtanut hommata minulle viisumin, Klimenko muistelee.

Hän pääsi kuitenkin tullista läpi, kun eräs heidän matkaporukastaan näytti rajavartijalle Yleisradion paperit, ja tällä tavoin Yleisradio toimi takuumiehenä.

– Silloinkin minulle tuli identiteettikriisi, Klimenko sanoo.

– On vaikeaa olla ilman identiteettiä, ilman kansalaisuutta.

Uskoon tulemisen identiteettikriisi

Jopa uskoon tulemisesta tuli laulajalle identiteettikriisi. Hän oletti, että kristillisessä suomalaisessa kulttuurissa olisi upea uutinen jos ateisti kasakka kertoisi tulleensa uskoon. Toisin kävi. Juuri yleisön suosioon suosioon noussutta rakastettua taiteilijaa pidettiin sekopäisenä.

– Identiteetti meni jälleen, kun minua pidettiin hulluna uskoon tulleena, kertoo Klimenko.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Viktor Klimenko kertoi urastaan, identiteetistään ja uskostaan.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.