Mainos

Suomalaisten sukunimet vaihdelleet suomesta ruotsiin – muuttaa voi hakemuksella

Haluaisitko tyylitellä sukunimeäsi supisuomalaisesta vaikka vähän suomenruotsalaisempaan suuntaan? Tietyillä ehdoilla se onnistuu. Viime vuosituhannella suomen- ja ruotsinkieliset sukunimet vaihtelivat Suomessa saman suvun jäsenillä yhteiskunnallisesta asemasta tai tilanteesta riippuen.

Sukunimen voi muuttaa Suomessa muulloinkin kuin naimisiin mennessä. Pitää vain keksiä nimi, jota ei vielä ole kenelläkään toisella, esittää päteviksi luokiteltavat perustelut ja saada hyväksyntä nimilautakunnalta.

Sukunimen muuttamisen edellytykset luetellaan nimilaissa. Nimen muutos pitää perustella joko nykyisen nimen vierasperäisyydestä tai yleiskielen merkityksestä johtuvalla haitalla, uudeksi sukunimeksi esitetyn nimen sukuhistorialla tai muulla hyväksyttävällä syyllä.

– Ehkä eniten on tapauksia, joissa halutaan palata takaisin suvussa aiemmin esiintyneeseen, joko oman vanhemman tai muutaman sukupolven takaiseen nimeen, Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja ja nimilautakunnan jäsen Sirkka Paikkala sanoo.

Nimi osa uutta alkua eron jälkeen

Suomenkielinen Virpi muutti sukunimensä ruotsinkieliseksi Brandiksi avioeron jälkeen.

Virpi Brand kastettiin aikoinaan isänsä Keski-Pohjanmaalta kotoisin olevan suvun mukaan Hirvikoskeksi. Naimisiin mennessä sukunimi vaihtui, mutta avioeron koittaessa palaaminen tyttönimeen ei enää tuntunutkaan luontevalta.

– Olin tykännyt Hirvikoski-nimestäkin, koska se ei ollut hirveän yleinen ja sain aina kommenttia kauniista sukunimestä. Mutta avioeron jälkeen halusin elämääni uuden alun myös sukunimen osalta. En halunnut palata vanhaan, Virpi kertoo.

Nimi Brand löytyi sukupuusta: se on Virpin äidin tyttönimi. Suomenruotsalaisia ”ihan perushämäläisessä” suvussa ei ilmeisesti ole, ja nimen alkuperä onkin Virpille hieman epäselvä. Sen verran hän on kuullut, että nimi on lähtöisin Ruotsin vallan ajalta.

– Minusta Brand on nimenä kaunis. Ensin kuitenkin kysyin isältä, tykkääkö hän huonoa, jos otan äidin sukunimen käyttöön. Mielestäni se oli kohteliasta. En halunnut, että isä loukkaantuu, sillä hänelle suku on tärkeä. Mutta hän sanoi, että teet ihan niin kuin itsestäsi tuntuu.

Nimen muuttaminen tapahtui ”yllättävän yksinkertaisesti” maistraatin kautta joissakin viikoissa.

– He tarkistivat, että sukuhaarat ovat todellisia eivätkä hatusta heitettyjä. 

Virpi Brand.

Virpi ei ole huomannut, että häneen suhtauduttaisiin eri tavalla nyt ruotsinkielisellä sukunimellä.

– Välillä varsinkin virastoissa tai uuteen ihmiseen tutustuessa saatetaan kysyä, että olenko lähtöisin Ruotsin puolelta.

– Siihen hankaluuteen törmään jatkuvasti, että nimi pitää aina tavata. Ja aina siihen lyödään perään t, koska nimi Brandt on paljon yleisempi. Mutta siihenkin tottuu. Ja kyllä Hirvikoskikin kirjoitettiin herkästi väärin.

Voisiko Virpi enää kuvitella ottavansa itselleen tuiki tavallista suomalaista sukunimeä, jos vaikka menisi naimisiin?

– Voisin, mutta saattaisi se olla aika hämmentävää olla joku Virtanen tai vastaava. Olen kuitenkin aika ylpeä tästä sukunimestäni, sillä se on Suomessa harvinainen – Brandeja on vain noin 40. Voisi olla itse asiassa aika haikeaa luopua siitä. Mutta jos elämäntilanne sillä tavalla muuttuisi, niin sukunimen muutos saattaisi olla toissijaista, Virpi nauraa.

Jotkut hakevat nimen muutosta, koska nykyisestä nimestä aiheutuu vaikean lausumisen, sekaannusten tai samannimisyyden takia haittaa. Puolisot puolestaan voivat haluta täysin uuden, yhteisen sukunimen.

Ulkomailta kotoisin olevat henkilöt hakevat usein nimensä yksinkertaistamista.

– Halutaan lyhentää tai muuttaa järjestystä sellaiseen muotoon, että nimi on suomalaiseen kulttuuriin sopivampi tai helpompi.

Heikkilästä Heikeliin ja Heikinheimoon

Nimi ei välttämättä kerro kantajansa äidinkielestä. Jos suomenkielinen henkilö haluaa muuttaa sukunimensä, hän voi aivan hyvin hakea itselleen ruotsinkielistä nimeä.

Historiallisista syistä ruotsinkielisiä nimiä on ollut suomenkielisillä jo pitkään. Suomi kuului Ruotsin valtakuntaan vuoteen 1809 asti.

– Kun valtakunnallinen virallinen kieli oli ruotsi, muu kuin maalaisväestö otti yleensä ruotsinkielisen nimen. Esimerkiksi Lindström on sellainen nimi, jota on enemmän suomen- kuin ruotsinkielisillä, Paikkala sanoo.

Klassisten kielten eli latinan kreikan ja heprean kielen avulla muodostettuja vieraskielisiä nimiä alkoi ilmaantua Suomeen etenkin 1600-luvulta alkaen, kun suomenkielinen oppineisto halusi itselleen säädynmukaisen nimen tai heille annettiin sellainen opintielle lähtiessä. Tällainen on esimerkiksi Alopaeus, jonka takaa löytyy Kettunen ja kreikan kettua tarkoittava sana alopeks.

1700-luvulla porvarit ja käsityöläiset alkoivat ottaa kaksitavuisia mallinmukaisia ruotsinkielisiä nimiä, Lindrooseja ja Holmströmejä. Kun oppineistonimiäkin alettiin lyhentää sujuvimmiksi, esimerkiksi Heleniuksen ja Helanderin sijasta otettiin nimeksi Helin.

Kuitenkin 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa kansallisuusaate alkoi vaikuttaa niin, että sukunimetkin haluttiin suomalaistaa. Vuosina 1906–1907, J. V. Snellmanin satavuotispäivästä lähtien, kaikkiaan noin 70 000 suomalaista vaihtoi sukunimensä suomenkieliseksi.

Paikkala kertoo esimerkin yhden suvun sukunimen vaihtelusta suomen ja ruotsin kielen välillä.

– Oulussa Heikel-nimiset ottivat vuonna 1906 sukunimen Heikinheimo. Sukunimet Heikel ja Heickell on puolestaan aikoinaan muodostettu suomenkielisestä talonnimestä Heikkilä.

Otetaanko ruotsinkielisiä sukunimiä nykyään sen takia, että ne koetaan hienommiksi kuin suomenkieliset?

– Sitä voi kysyä nimen ottaneilta. Nimilautakunnassa kyllä näkyy, että halu palata vanhaan nimeen on sukututkimuksen ansiosta jossakin määrin lisääntynyt, ja kun nimi on lain mukaan valittava viiden sukupolven sisältä, niin helposti ne ovat niitä ruotsinkielisiä nimiä, Paikkala vastaa.

Venäläisestä Väinöläksi

Toisaalta 1900-luvun alkupuolella muutettiin muitakin kuin ruotsinkielisiä nimiä.

– Myös suomenkielisiä nimiä muutettiin suomenkielisiksi. Esimerkiksi vuonna 1906 Vilho Joosepinpoika Häkämies on ottanut nimen Peltola ja Eevert Venäläinen nimen Väinölä. Vaihtoon meni myös sellaisia suomalaisnimiä, joissa näkyy ruotsalaista lainaa: Fossista tuli Kalliokoski, Pikibruukista Niemelä ja Finnistä Siimelä.

Nimenmuutokset tapahtuivat osittain melko vallankumouksellisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

– Edellisenä vuonna muun muassa oli suurlakko, jolloin vaadittiin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja yksikamarista eduskuntaa. Kun esimerkiksi Venäläinen on sitten muutettu Väinöläksi, niin nimenmuutoksella paitsi demonstroitiin suomalaisuutta, myös oltiin venäläisyyttä vastaan. Nimet siis heijastavat yhteiskunnallista tilannetta.

Faktat

  • Nimenmuutosta haetaan maistraatista tarkoitukseen laadituilla lomakkeilla tai vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella.
  • Väestötietojärjestelmään jo merkityn sukunimen voi saada, jos pystyy luotettavasti osoittamaan, että kyseinen nimi on kuulunut vakiintuneesti omille vanhemmille tai esivanhemmille. Käytännössä tämä osoitetaan virallisella sukuselvityksellä.
  • Hakemukseen tulee liittää myös virkatodistus.
  • Mitä vakuuttavammat perustelut sukunimen muuttamiselle on, sitä todennäköisemmin nimilautakunta antaa maistraatille puoltavan lausunnon. Asian käsittely kestää noin 3–9 kuukautta vireillepanosta.
  • Päätös sukunimen muuttamista koskevaan hakemukseen maksaa 114 euroa tai 192 euroa, jos hakemuksesta on nimilain mukaan tiedotettava virallisessa lehdessä.

– Joku on ilmeisesti ymmärtänyt, että nämä eivät ole suomenkielisiä nimiä. Myöskin oudompia karjalaisia nimiä on näköjään muutettu. Esimerkiksi Kuoseli muuttui Kuuselaksi, Sikiö Saarialhoksi, Hiiva Vaarakallioksi ja Pusu Aarnioksi, Paikkala sanoo.

1900-luvun alussa syntyi myös sellaisia nimiä kuin Rautavaara, Merikanto, Mäki, Mantere, Keitele, Airola, Sävel, Roine, Lumme, Helle ja Ruoho. Kaikki nykyiset Mäet, Airolat, Lumpeet tai muutkaan nimikaimat eivät silti ole sukua toisilleen: ensimmäinen sukunimilaki, jossa määriteltiin, että kaikilla suomalaisilla pitää ylipäänsä olla sukunimi ja että sukunimeä voi muuttaa vain määrätyssä järjestyksessä, tuli voimaan vuonna 1921. Siinä myös määrättiin, ettei voi ottaa nimeä, joka on tiettävästi toisella suvulla.

– Samaan nimeen on voitu aikaisemmin päätyä useasta eri nimestä ja suvusta. Jotta tietäisi, kuuluuko esimerkiksi juuri Tapio Rautavaaran suvun Rautavaaroihin, pitäisi katsoa sitä omaa sukuhistoriaa. Rautavaaraa on otettu vuonna 1906 ja myöhemminkin hyvin monista eri nimistä, esimerkiksi sellaisista kuin Sirius, Rosenqvist, Backman, Järnberg, Granlund ja Mattson.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.