Mainos

Suomalaisnainen myy kihlasormustaan sydäntä riipivällä tarinalla – ”Auta minua pääsemään pois, kun vielä uskallan”

Huuto.net-sivustolle ilmestyi maanantai-iltana myyntiin kihlasormus sydäntä särkevän historian ja tarinan kera.

Nettihuutokaupassa keltakultaista korua kauppaava myyjä kertoo saaneensa sormuksen edellisessä parisuhteessa kihloihin mennessään. Suhde kesti kymmenen vuotta ja päättyi kolariin, jossa hän menetti sekä kihlattunsa että vatsassa kasvaneen yhteisen lapsen.

Parin vuoden päästä löytynyt uusi kumppani paljastui yhteenmuuton jälkeen väkivaltaiseksi, niin henkisesti kuin fyysisesti.

”En uskalla enää hengittää, teen sen kuitenkin väärin”, myyjä kirjoittaa.

Nyt kolmen vuoden jälkeen nainen on päättänyt lopettaa suhteen. Hän kirjoittaa, ettei kuitenkaan voi lähteä ennen kuin on saanut riittävästi rahaa takuuvuokraan ja ensimmäisen kuun vuokraan. Rahaa hän on yrittänyt kerätä esimerkiksi myymällä sieniä ja marjoja. Kaiken tämän hän joutuu tekemään salaa, jottei yhteisen tilin perustanut mies huomaisi mitään.

Myynti-ilmoituksessa sormus on kuvattu menehtynyttä lasta varten ostetun nallen sylissä. Nainen kertoo haluavansa pitää nallen muistona, mutta suurta rakkautta kuvastavan sormuksen myymistä hän uskoisi edesmenneen kihlattunsakin tukevan, jos se vain auttaa pääsemään pois nykytilanteesta.

”Sormus on vain romukultaa, kaiverrus löytyy sisältä enkä usko, että kukaan haluaa sitä oman rakkaansa sormeen pujottaa. Haluan uskoa, että ostamalla sormuksen haluat auttaa minua. Vaikka et sillä tekisi sulatusta kummempaa”, myyjä kirjoittaa.

”Tarjoa siis tuosta kihlasormuksestani, auta minua pääsemään pois vielä, kun uskallan”, hän lopettaa.

Mitä tehdä väkivaltaisessa suhteessa?

Huomenta Suomen lähetyksessä puhuttiin toukokuussa 2015 lähisuhdeväkivallasta. Missä menee väkivallan raja? Entä mitä on seksuaalinen väkivalta?

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.