Suomalaismuusikko meni Senegaliin – Näin hän sai afrikkalaisten ja maanmiestensä kunnioituksen

Huippukitaristi Hasse Walli kertoo, kuinka afrikkalaiset rytmit veivät hänet mukanaan – ja miten hän lopulta toi ne Suomeen.

Bob Marleyn keikka Tukholmassa vuonna 1977. Festivaalit Kuuban Havannassa vuonna 1978. Sakari Kukon tuliaiset Senegalista vuonna 1979. Näitä teitä lähti Hasse Wallin kiinnostus afrikkalaiseen musiikkiin.

– Jo Marleyn keikka ja Kuubassa esiintyneet maailman kovimmat salsabändit saivat minut innostumaan, mutta lopullisesti viehätyin Sakarin Senegalista Suomeen tuomista kaseteista ja äänityksistä, Hasse kertoo.

Afrikkalaisten pitkälle viedyt rytmit tarjosivat haastetta. Hasse opiskeli musiikkia kotonaan kolmen vuoden ajan levyiltä ja kaseteilta. Tammikuussa 1982 hän ymmärsi, ettei voinut enää edetä pidemmälle kuin menemällä paikan päälle.

Silloin hän teki ensimmäisen matkansa Gambiaan ja Senegaliin.

– Se oli minulle ammattimuusikkona aika rankka tilanne. Menin Afrikkaan paljon osaavana, mutta siellä jouduin nollaamaan kaikki mittarini ja toteamaan: "Hasse, tästä sä et tiedä mitään".

Käsittämättömiä esityksiä

Sisäänpääsy afrikkalaiseen musiikkiin osoittautui hankalaksi.

– Paikallisten muusikoiden esityksissä ihmiset menivät tanssilattialla aivan ekstaasiin. Rumpusolistit soittivat esimerkiksi 16 tai 32 tahtia kestäneitä pitkiä ryöpytyksiä, mutta kun he yllättäen pysähtyivät hetkeksi huipennuksessa, tanssivat ihmisetkin jähmettyivät saman tien muutamaksi sekunniksi. Se tuntui käsittämättömältä.

– Olin aivan äimänä, että miten nuo tavalliset virtaset osaavat nämä rytmit, kun itse ammattimuusikkona taistelen hiukset harmaana, Hasse selittää.

Eli paikallisten kanssa

Hasse matkusti opiskelemaan Senegaliin kuuden vuoden ajan joka talvi, pisimmillään seitsemäksi kuukaudeksi kerrallaan. Hän jammasi öisin paikallisten bändien kanssa satamakaupunki Dakarissa.

– Mitä rytmeihin tulee, Dakar on tämän planeetan kuningaspaikka.

Sinnikkäästi yhtyeiden kanssa soittamalla sekä kulttuuriin ja ihmisiin tutustumalla Hasse pikkuhiljaa pääsi sisään ympyröihin.

– Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, etten aio elää hotellielämää. Vuokrasin aina huoneen jostakin perhepiiristä. Siten pääsin lähelle paikallisten ihmisten arkea, käyttäytymiskoodeja, sosiaalista elämää ja huumoria.

– Kun söin paikallisten kanssa samaa ruokaa ja hengitin heidän kanssaan samaa ilmaa, pääsin suorastaan heidän ihonsa alle. Muuta keinoa ymmärtää sitä huikeaa musiikkia ja rytmiikkaa ei ollut. Missään oppilaitoksessa sitä ei olisi oppinut – se piti hahmottaa ja muistaa korvakuulolta, Hasse kertoo.

Arvostus nousi

Aivan ensimmäiseksi Hassen piti opetella afrikkalaisen musiikkityylin aakkoset ja rakenteen.

– Kun opin ymmärtämään sitä rytmiikkaa ja maailmaa, sain paikallisilta kunnioitusta. Minulle sanottiin, että olen valkoisesta pinnasta huolimatta oikeasti musta. Se oli imartelevaa.

Ajan myötä Hasse alkoi itse yhdistää afrikkalaiseen tyyliin uusia elementtejä, kuten rock-kitaraa, puhaltimia, jazz-vaikutteita ja uudenlaisia rakenteita.

– Näillä sovituksilla kunnioitusta tuli yhä enemmän. Paikalliset arvostivat sitä, etten pelkästään opetellut soittamaan kuten afrikkalaiset vaan lisäsin siihen jotain uutta ja omaa.

Kriitikot hiljenivät

Kun Hassen ensimmäisestä Afrikan matkasta oli keväällä 1988 kulunut kuusi vuotta, Hasse perusti Dakarissa Asamaan-bändinsä. Siinä esiintyi Dakarin kovimpia muusikoita.

– Kun ihmiset aikaisemmin Suomessa kuulivat kokeilujani, he ajattelivat, että "kyllä tuo Hasse on nyt vähän hörhö ja seonnut – miksei se vonguta sitä särökitaraansa niin kuin ennen?".

Mutta kun Hasse Walli & Asamaan-bändi pääsi esiintymään Suomen lavoille, kriitikot hiljenivät.

– Musiikkimme oli uutta ja häikäisevää. Vedimme viiden vuoden ajan klubit täyteen. Olemme varmaan ainoa bändi, joka on esiintynyt sekä Pori Jazzeilla, Kaustisen Kansanmusiikkifestivaaleilla, Ruisrockissa että Viitasaaren nykymusiikkifestivaaleilla.

– Asamaanin kanssa pystyin ensimmäistä kertaa näyttämään suomalaiselle yleisölle, mihin olin kaikkien niiden vuosien kokeilujen ja opettelun myötä pyrkinyt. Se oli minulle voiton hetki.

Hasse Walli vierailee Studio55.fi-ohjelmassa perjantaina 2.11. klo 9.25. Lähetys on katsottavissa myös nettisivuillamme ja Katsomossa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat