Mainos

Suomalaiset kummitustarinat: Yksin soivia kirkonkelloja ja kuolleiden hahmoja

Kummitus vai sittenkin vesipatterit? Aavetaloja-kirjan kirjoittanut Sami Aaltonen kertoo, millaisia aavehavaintoja Suomessa on vuosisatojen ajan tehty.

Tehdään ensin yksi asia selväksi: Sami Aaltonen ei ole itse kokenut yliluonnollisia asioita. Silti hän kirjoitti noin kymmenen vuotta sitten kummitustarinoita käsittelevän teoksen Aavetaloja.

– Kirja löytynee yhä kirjastoista yleisen historian osastolta. Tein sen, koska olen kiinnostunut paikallishistoriasta. Omat vanhempani ja isovanhempani kertoivat minulle tarinoita Helsingin kaupunkilegendoista ja oudoista sattumuksista jo ollessani pieni, Aaltonen kertoo.

Vaikka tarinoita on kirjattu huonosti ylös, vanhimmat Aaltosen kirjassa esitellyt suomalaiset kummitustarinat ovat 1600–1700-luvuilta.

– Aika usein ne liittyvät traagisiin, väkivaltaisiin ja äkillisiin kuolemiin. Koska jutut ovat kiertäneet kansan suussa, alkuperäinen tarina on saattanut muuttaa muotoaan.

Korvasivat radion ja television

Aaltosen kirjassa kummitusjutut liittyvät todistetusti elossa olleisiin henkilöihin, joista joku on kertonut myöhemmin arkistoidun tarinan.

– Erityisen paljon kummitusjuttuja on kerrottu ajanjaksoina, jolloin on kohdattu jokin konkreettinen uhka, vaikka isoviha tai sota. Tarut korvasivat ennen vanhaan radion ja television. Ihmiset kerääntyivät yhdessä pirttipöydän ääreen kuuntelemaan niitä, Aaltonen selittää.

Pääsääntöisesti kokemukset kummituksista liittyvät ääniin.

– Joskus myös putoilevat esineet ja aukeavat ovet ovat tarinoiden takana. Pohjoisessa soille ilmestyneet virvatulet tulkittiin aikoinaan suohon upotettujen lasten aaveiksi.

– Jotkut väittävät nähneensä myös ihmis- tai eläinhahmoja, Aaltonen sanoo.

Kartanoilla aaveita

Missä Suomessa kertomusten mukaan sitten kummittelee?

– Yleensä jokaisella itseään arvostavalla vanhalla rakennuksella, mielellään kartanolla, täytyy olla oma aaveensa. Se ikään kuin kuuluu juttuun, Aaltonen naurahtaa.

Esimerkkejä ovat Helsingissä sijaitsevat Puotinkylän ja Tuomarinkylän kartanot.

– Tuomarinkylässä kartanon emäntä synnytti kaksoset, mutta kuoli synnytykseen. Väitetään, että kartanon ovet aukeilevat itsekseen. Selittämättömiksi jääneitä hahmojakin on nähty.

– Puotinkylän kartanossa Birgitta-emäntä puolestaan jäi odottamaan sotaan lähtenyttä miestään, joka kuitenkin kaatui Venäjällä. Kerrotaan, että Birgitta on nähty kartanon alueella vielä kuolemansakin jälkeen odottamassa miestään, Aaltonen sanoo.

Kirkonkellojen kuminaa

Aavemaista tunnelmaa on toki muuallakin kuin kartanoissa.

– Perimätietona kiertää, että isonvihan aikaan venäläiset aikoivat viedä Helsingin pitäjän kirkosta kirkonkellot pois ja sulattaa ne tykeiksi. Alueen asukkaat kuitenkin piilottivat kellot Vantaanjokeen. Jos Suomea tai Helsinkiä uhkaa jokin vaara, kirkon lähellä kuuluu kuulemma kellojen kuminaa, vaikka kukaan ei niitä soita, Aaltonen kertoo.

Myös Helsingin keskustassa väitetään kummittelevan.

– Ennen kuin Kruununhaassa paloi useita kortteleita, siellä nähtiin tulenpunainen koira, joka katosi välittömästi palon jälkeen.

Päätön eversti

Helsingin Vironkadulla tsaarin laivaston upseeri palasi komennusmatkalta, kun hän yllätti vaimonsa vieraan miehen kanssa.

– Tästä surullisena eversti hirtti itsensä yhteen talon huoneista.

Aaltonen kertoo, että samaisessa rakennuksessa on myöhemmin tehty useita havaintoja kummituksesta.

– Esimerkiksi eräs taloon majoittunut ja koko tapauksesta tietämätön ulkomaalainen luennoitsija kertoi, että yöllä huoneeseen ilmestyi yhtäkkiä arvokkaan näköinen, päätön eversti.

– Myös aivan nykyaikana rakennuksessa pidetyssä kokouksessa ihmiset alkoivat tuntea, että happi loppuu, vaikka ikkuna oli auki. Heidän oli pakko poistua huoneesta. Tuo huone oli juuri se, jossa eversti oli hirttäytynyt. Eversti on nähty myös kulkemassa pää kainalossa hississä, Aaltonen kertoo.

Sotilasaave pommitetusta linnoituksesta

Havaintoja kummituksista tehdään enemmän rakennuksissa, joissa työskentelee paljon ihmisiä. Esimerkiksi Kansallisteatterilla ja Aleksanterin teatterilla väitetään olevan omat kummituksensa.

– Kerrotaan, että kun Aleksanterin teatterissa oli viimeinen näytös, niin ovi yllättäen aukeni lavasteissa. Sotilaskummitus kävi kumartamassa lavalla ja jättämässä viimeisen tervehdyksensä vanhalle oopperalle.

– Aleksanterin teatterin peruskivet on tuotu Ahvenanmaalta, jossa sodan aikana pommitettiin linnoitus tuhkaksi – arvellaan, että tämä sotilasaave oli kulkeutunut sieltä, Aaltonen sanoo.

Mielikuvitus tekee tepposet?

Miten kummitushavainnot voidaan selittää?

– Ihmiset voivat varmasti itse tehdä omat johtopäätöksensä. Jos vanhassa rakennuksessa salaperäisesti naksuu ja paukkuu, kyseessä voivat olla ihan vain vesipatterit.

– "Kummitushavaintoihin" voi johtaa myös se, että on yksinkertaisesti herkällä tuulella ja näkee vaikka valon heijastuvan väärin.

Aaltonen huomauttaa, että hyvin harvoissa kummituskokemuksissa on edes kuultu esimerkiksi puhetta.

– Epämääräiset äänet ovat yleisin ilmiö.

Juttu on uusinta marraskuulta 2012.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.