Seksuaalineuvoja: Vanhuksilta ei saa ottaa pois oikeutta seksiin

Seksuaalineuvoja Anne Hievasen mielestä Suomessa pitäisi puuttua siihen, että vanhukset erotetaan kumppaneistaan laitoshoidon koittaessa. Ihminen on seksuaalinen viimeiseen hengenvetoon saakka.

– Seksuaalisuus ei lähde ihmisestä milloinkaan pois vaan pysyy mukana viimeiseen hengenvetoon asti. Se on kuin matossa koko kudelman läpi menevä loimilanka, Anne Hievanen sanoo.

Joskus omaan seksuaalisuuteen herätään vasta myöhemmällä iällä.

– Itse voin viisikymppisen kokemuksella sanoa, että nyt on vallan ihanaa, kun lapset ovat lähteneet omaan elämään. Äidillä ja isällä on todella mukavaa ja lystiä keskenään, koska katsomme tuorein silmin aikuista miehuutta ja naiseutta.

– Seksuaalisuus on kuin paras vitamiinipilleri. Se tulee sisältäpäin. Eikä tarvitse huolehtia, muistaako sen ottaa joka päivä, kunhan sanoo "tahdon" elämälle. Vaikka olisin joskus petipotilaana, niin jos sisällä palaa tällainen voima, on varmasti helpompi olla, Hievanen selittää.

Hievasen mielestä vanhojen parien pitää saada asua yhdessä elämänsä loppuun asti.

– Tilanne ei jatkossa voi olla se, että pappa ja mamma erotetaan toisistaan. Onneksi nyt jo puhutaan, että tällaiset raja-aidat pitää kaataa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat