Mainos

Seitsemän lapsen äiti aikoo valloittaa Mount Everestin

Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut seitsemän lapsen äiti Johanna Gustafsson aikoo tänä keväänä kiivetä maailman korkeimman vuoren huipulle.

Aktiiviurheilija, konsultti ja seitsemän lapsen äiti Johanna Gustafsson kertoo haaveilleensa Mount Everestille kiipeämisestä jo 8-vuotiaasta asti.

Aika ajoin haave vuorelle kiipeämisestä on jäänyt taka-alalle, mutta puolitoista vuotta sitten Gustafsson innostui ajatuksesta kunnolla Studio55.fi -ohjelman myötä.

– Puolitoista vuotta sitten täällä teidän Studio55-ohjelmassa oli Kari Poppis Suomela, naparetkeilijä. Katsoin ohjelman loppuun ja heti sen jälkeen ryntäsin lähettämään sähköpostia Poppikselle, että hei, lähde minun kanssani uudestaan yrittämään, lähde kanssani Everestille, Gustafsson selittää.

Gustafsson kertoo olevansa vuorikiipeilijänä melko kokematon. Aikaisemmin hän on kiivennyt muun muassa Kilimanjaro-vuoren huipulle.

– Se onnistui hurjan hyvin. Olin ensimmäisenä kaikista 200 ihmisestä, jotka sinne lähtivät, olin kuudelta aamulla huipulla, aurinko nousi ja jäätiköt värjääntyivät vaaleanpunaisiksi, Gustafsson kertoo.

Gustafssonin mukaan hänen perheensä on innoissaan äidin tavoitteesta.

– Luulen, että ne (lapset) on ihan ylpeitä, että olen sinne lähdössä. Voi ne vähän olla huolissaan, mutta Mount Everstillä on ehkä pahempi maine, mitä se loppujen lopuksi on. Riski kuolla on samaa suuruusluokkaa kuin mitä amerikkalaisessa sairaalassa hoitovirheeseen parin, kolmen päivän aikana, Gustafsson sanoo.

Gustafsson lähtee matkaan 30. päivä maaliskuuta ja reissu kestää kokonaisuudessa kaksi kuukautta.

– Ensimmäisen kolmen viikon ajaksi, mulla lähtee vanhin tyttö mukaan. Meidän Jessica, joka yleensä joutuu tätä sirkusta hoitamaan, kuutta nuorempaa, kun me ollaan lomamatkoilla, niin nyt hän pääsee kanssani kahdestaan, Gustasson selittää.

Gustafssonin mukaan perhe pärjää hyvin niinä aikoina, kun hän on reissuissa.

– Nuorin lapsi on nyt 9-vuotias ja toiseksi nuorin 10-vuotias, niin he ovat aika omatoimisia. Ja sitten meidän viisi vanhinta, he ovat 16–21-vuotiaita, niin nyt on jo sellainen tilanne elämässä, että he hoitavat tosi hyvin itseään ja toisiaan. Ja onhan Tommi minun mieheni kotona. Hänellä on ehkä rankempaa kuin minulla Gustafsson sanoo.

Missä lajissa Gustafsson on pyrkinyt olympialaisiin? Katso Gustafssonin haastattelu kokonaan.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.