Seikkailijanaiset: Peruskuntoinenkin pärjää vaellus- tai purjehdusreissulla

Rohkeutta uusiin harrastuksiin myös aikuisiällä 24:50

Studio55.fi-lähetyksessä vierailleet purjehtivat ja vaeltavat seikkailijanaiset Raija Alapeteri ja Cenita Blomqvist sanoivat, ettei ikä ole este uuden lajin aloittamiselle.

Yli 40-vuotiaana purjehdusharrastuksen aloittanut Raija Alapeteri ei näe ikää esteenä vaellus- tai purjehdusharrastuksen aloittamiselle.

– Olen sitä mieltä, että jos on kunnossa ja tietää itsensä olevan, niin kannattaa pitää yllä kuntoa ja lähteä erilaisiin seikkailuihin ja mäkiin mukaan, Alapeteri sanoi lähetyksessä.

Liikkuminen esimerkiksi vuoristovaelluksella ei ole kilpaurheilumaista suorittamista.

– Menen ryhmän ehdoilla. Kaveria ei jätetä.

Vaelluksilla ja purjehduksilla mukana olleen Cenita Blomqvistin mukaan reissulle lähtevän ei tarvitse olla huippukunnossa.

– Kyllä peruskunnolla pärjää. Nyt pitää pitää mielessä, että ohjaaja vähän katsoo sitä ryhmää, että minkä kuntoisia siinä on. Voi mennä vähän sen oman kunnon mukaan, että ei kaikkien tarvitse mennä siellä eturyhmässä. On hitaampia ja vähän nopeampia ryhmiä.

Kuinka esimerkiksi Naispurjehtijoiden toimintaan pääsee mukaan? Mikä vaeltamisessa kiehtoo ja palkitsee? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat