Mainos

Rohkea viikari ja herkkä haaveilija

Heidi Krohn on rohkea viikari, herkkä haaveilija ja muiden huomioija – ainakin jos Krohnin lapsuudenystävältä kysytään. Kaksivuotiaasta asti tähtinäyttelijän tuntenut Anneli Lindquist on huomannut, että lapsena esiin tulleet luonteenpiirteet ovat vuosikymmenien jälkeen edelleen havaittavissa.

Anneli Lindquist tutustui Heidi Krohniin kaksivuotiaana, kun he asuivat samassa talossa Helsingin Kruununhaassa. Samoilla kulmilla kaksikko varttui pienokaisista nuoriksi neideiksi. Kasvun vuosista Lindquistille on jäänyt paljon hyviä ja jännittäviäkin muistoja.

– 20 vuotta oltiin Krunikan jengissä ja tehtiin hurjia temppuja. Kiivettiin ylös kalliolle ja kurkittiin yliopiston patologisen laitoksen ikkunoista sisään ja nähtiin ruumiita sekä päitä lillumassa spriissä, Lindquist muistelee.

Heidi Krohnin rohkeus nosti päätään jo nuoruusvuosina, kun porukka oli Kruununhaan rannassa katselemassa talven ensimmäisiä jäitä. Seurue pohdiskeli, että mahtavatko jäät vielä kestää, mutta Krohn ei kauaa asiaa mietiskellyt.

– Heidi ilmoitti, että "Minä ainakin uskallan!" ja lähti luistelemaan. Hetken kuluttua avannossa kellui itse kudottu harmaa pipo, jossa oli pieni tupsu. Tyttöä ei näkynyt missään. Pojat saivat pelastettua Heidin vedestä.

Ihania ulkomaanmatkoja nuoruudessa

Ystävyyden alkutaipaleesta Lindquist muistaa hyvin sen, että mahtavan viikarin luonteen toinen puoli oli hyvin henkinen. Herkkä haaveilija viihtyi hyvin esimerkiksi runojen parissa. Myös toisten ihmisten huomioiminen oli Krohnille hyvin luonteenomaista jo lapsesta lähtien.

– Määrätty erakkomaisuuskin tuli esiin jo nuorena. Hän ei viihtynyt suurissa joukoissa. Nykyään hän kestää huomionosoituksia, mutta ennen hän ei osannut ottaa vastaan kehuja, Lindquist muistelee.

Kaksikon parhaat yhteiset muistot sijoittuvat Lindquistin mielestä ulkomaan matkoihin ja Iniön Salmisaaren tyyniin kesäiltoihin. 50-luvun loppupuolella tehdyt Saksan- ja Espanjan-matkat olivat kaksikon nuoruuden huippuhetkiä tanssiaisineen ja nuotiopiireineen.

Lindquist vieraili myös Brasiliassa virkavapaalla olleen Krohnin luona. Siellä ystävykset lojuivat riippumatoissa ja pohdiskelivat, missä vaiheessa intoutuisivat päivittäiselle kävely- ja uintireissulle.

Yhteyttä pidetään Skypen avulla

Nykyään Lindquist ja Krohn ovat yhteyksissä toisiinsa päivittäin. Kuulumisia vaihdetaan netissä toimivan Skype-puhelimen avulla ja keskustelua saattaa jatkua tuntitolkulla.

– Skype on niin kätevä, kun kuulokkeiden vuoksi kädet ovat vapaana ja voi samalla puuhata muutakin, Lindquist kiittelee.

Lindquistin mukaan Krohn hyökkää tietokoneiden kimppuun ja asentaa muitta mutkitta masiinoihin erinäisiä ohjelmia. Samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi on joutunut myös veneen moottori.

– Miehet eivät saaneet kesäveneen moottoria korjattua, joten Heidi tarttui moottoriin ja sai sen kuntoon. Heidi totesi vain, että nämä johdot olivat väärin päin.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.