Robotiikka vanhustenhoidossa kuohuttaa – "Ulkopuoliset vastustavat eniten"

Onko roboteista vanhustenhoitajiksi? 25:00

Robotiikan tuominen osaksi vanhustenhoitoa on herättänyt paljon keskustelua. Studio55.fi-ohjelmassa vierailleiden asiantuntijoiden mukaan vanhukset suhtautuvat uutuuksiin usein positiivisesti, kun taas negatiivinen palaute tulee ulkoapäin.

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtajan Satu Helinin mielestä robotiikassa on paljon mahdollisuuksia, joihin kannattaisi suhtautua ennakkoluulottomasti.

– Ikäihmisten hoidossa samantyyppiset haasteet toistuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Näen tässä todella suuren mahdollisuuden. Jos nuoremmat hyötyvät joistakin laitteista, niin miksi eivät iäkkäämmätkin yhtä lailla, Helin sanoi lähetyksessä.

Helin ja Kustaankartanon palvelukeskuksen johtaja Leena Pohjola painottavat, että robotti voi täydentää ihmisen tekemää työtä, mutta ei korvata sitä.

– Kyllä ehkä sekin aika tulee tulevaisuudessa, mutta ei nyt vielä ainakaan, Pohjola sanoo.

Hänen mukaansa Kustaankartanon robottikokeiluissa on saatu hyviä tuloksia erityisesti muistisairaiden vanhusten kohdalla. Esimerkiksi hyljerobotti Paro on saattanut rauhoittaa muistisairaan levottomuutta ja ahdistusta.

Eniten vastustusta ulkopuolelta

Robotiikka vaikuttaisi aiheuttavan eniten vastustusta ulkopuolisissa ihmisissä eikä niinkään vanhuksissa.

– Sain aika ilkeitäkin sähköposteja siitä, että ”hävetkää, robotit hoitamassa vanhuksia”.  Luulen, että ikääntyneillä itsellään on paremmat asenteet ja kokeilunhalua uuteen. Ulkopuolisilla ihmisillä on enemmän negatiivisia asenteita, Pohjola kuvailee.

Molemmat vieraat olivat yhtä mieltä siitä, että ihmisten asenteet robotiikkaa kohtaan vaihtelevat paljon.

– En näkisi roboteissa uhkaa, vaan mielestäni kaikki tarjolla oleva teknologia tulisi katsoa läpi, jotta iäkkäätkin ihmiset hyötyisivät siitä eikä jättää heitä ulkopuolelle, Helin sanoo.

– Mutta hyvä, että näistä keskustellaan. Erilaiset näkökulmat on hyvä tuoda esiin, sillä sitä kautta ajattelumaailmamme kehittyy.

Miten robotit vaikuttavat asiantuntijavieraiden mukaan henkilökunnan työpaikkoihin? Entä miksi niistä voisi olla erityisen paljon apua dementoituneiden hoidossa? Katso koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat