Mainos

Rivot runot – Näin törkeästi ennen vanhaan sanailtiin

Varmasti jokainen on tutustunut Kalevalan kauniiseen runomittaan. Mutta kuinka moni tietää, että Lönnrot on joutunut sensuroimaan kansanrunoja, ennen kuin ne ovat sopineet suuren yleisön korville?

Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila toteaa, että kansanrunojen kieli on herättänyt eri sukupolvissa eri käsityksiä siitä, ovatko runot rivoja.

– Sanat, jotka kuulostavat meidän korviimme irstailta, ovat voineet kuulua ennen muinoin jokapäiväiseen sanavarastoon, Knuuttila selvittää.

Esimerkiksi loitsuissa tarvittiin väkivahvoja sanoja, jotta merkitys osui kohteeseen.

– Jos esimerkiksi manattiin pois taudin aiheuttajaa, ruma sana piti sanoa niin kuin se on, jotta tauti häviää, Knuuttila toteaa.

Rivot sanat toimivat vaikuttamisen keinona samoin kuin kirosanat. Uskontoelämään kuuluu edelleen muun muassa kristillisiä voimasanoja, joita ei sovi väärinkäyttää.

Sensurointi

Vanhat runonkerääjät ovat sensuroineet runoja jo keräysvaiheessa. He ovat jättäneet kirjoittamatta ruokottomia runoja ylös tai jättäneet rumat sanat pois kirjan lopullisesta versiosta. Sensurointia tehtiin ainakin 1900–40-luvulla julkaistuissa Suomen kansan vanhat runot -teoksissa.

– Julkaisuvaiheessa useimmat rivot sanat on korvattu viivalla. Ei vaadi kovin kehittynyttä mielikuvitusta miettiä, mikä sana minkin viivan paikalla kuuluisi olla, Knuuttila sanoo.

Elias Lönnrot siisti runoja Kantelettareen ja Kalevalaan. Hän kirjoitti kuitenkin ylös myös rivosanaisia lauluja, kuten seuraavat säkeet vuonna 1837 (Suomen kansan vanhat runot, osa XIII, 3167):

Täss' on kulta kulkenut, täss on istunut kivellä; Kivi on tullut kirjavaksi, paasi painunut pahaksi. Täst' on mennyt märkäkyrpä, kulkenut kusisaparo.

– Lisää aiemmin sopimattomiksi katsottuja, rivosanaisia runoja on julkaistu Suomen kansan vanhat runot -teoksen osassa XV (1997), Knuuttila kertoo.

Arveluttavia arvoituksia

Professori Leea Virtasen kirjoittaa Ellun kana ja Turusen pyssy -teoksessaan, että varhaisimpia sensuuritapauksia oli ensimmäisen suomalaisen arvoituskokoelman kohtalo vuonna 1783.

Rantsilan kappalainen Kristfrid Ganander julkaisi kokoelman, johon kuului suoraan kansan suusta kerättyjä arvoituksia. Kirjasesta ilmestyi pian supistettu laitos, josta oli poistettu 39 arvoitusta. Poisjätetyt arvoitukset saattoivat nimittäin olla suorasukaisen seksuaalisia:

Puusta pillu, luusta kulli, pussahtaa kuin pistetään eli, kuin pistää niin loksahtaa? – Vastaus: Taikinakaukalo, taikina ja kädet joilla sotketaan.

Punanen pää, heikko niskoosta, karvanen juuresta, neittsen perseelle hyvää teköö? - Vastaus: Mansikka, neitsyet syövät sitä tärkeesti.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.