Ristomatti Ratia: En aio jäädä eläkkeelle

Ristomatti Ratian mukaan pelko on luovuuden suurin este.

Tasapainoinen elämä voi olla järkevää, mutta se ei kypsytä luovuutta. Ristomatti Ratia tietää, mistä puhuu.

− Minun ammatissani vaikeuksista syntyvät parhaat tulokset. Epävarmuus on suunnittelijan ideaali olotila. Epävarmuutta pitää sietää, Ratia sanoo.

Pysyvä olotila ei ole tunnetun muotoilijan mieleen. Asiat tulee kyseenalaistaa.

− Pelko on luovuuden suurin este. Moni ei uskalla pelosta johtuen esimerkiksi lausua mielipidettään, laulaa tai nousta lavalle.

Ratian mukaan ihminen joko on tai ei ole luova; luovuutta ei voi näytellä. Oman luovan puolen tunnistaminen vei menestyneeltä muotoilijalta aikansa.

− En ymmärtänyt nuorena poikana olevani etevä sisustamisessa. Lontoossa (1960-luku) tajusin, että sisustaminen on juttuni. En hahmota tilaa vain silmilläni, vaan koko sielulla ja keholla, Ratia kuvaa.

Eläke ei houkuttele

Ratia luo uutta yhä uudestaan. Kun yksi projekti on valmis, tilalle tulee toinen.

− En aio jäädä eläkkeelle. Koko asia ei innosta. Miksi näkisin itseni vanhenemassa, muuttumattomassa olotilassa? 68-vuotias Ratia pohtii.

Ratia pyörittelee mielessään muiden töidensä ohella lasten kirjaprojektia

− Olen myös pohtinut, pitäisikö Paha poika -elämäkerrastani tehdä uusi, lyhyempi versio, joko englanniksi tai ruotsiksi.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat