Mainos

Riikka asuu Suomenlinnassa – ”Tuuli puhaltaa stressin mennessään”

Riikka Rahin, 54, kodin vierestä lipuu autolauttoja ja purjeveneitä, kaikki matkalla jonnekin. Riikka on jo perillä. Suomenlinnasta kodin löytäneenä hän elää jasmikkeiden tuoksusta, historian kosketuksesta, stressin pois puhaltavasta tuulesta ja vuodenajoittain muuttuvasta merestä. Ne saadakseen pitää tosin välillä palella 12-asteisessa asunnossa ja kantaa ruokakasseja mantereelta.

Jo pikkutyttönä Riikka Rahi ihmetteli mumminsa luona Kaivopuistossa, mistä makuuhuoneessa illalla vilkkuva valo tuli.

– Mummi kertoi, että se on Suomenlinnan majakka. Sanoin, että haluan muuttaa sinne majakan juurelle, Riikka kertoo.

Pikkutytön sanat toteutuivat ensimmäisen kerran vuonna 1994, kun Riikan silloisen miehen työ vei heidät Suomenlinnaan Puolustusvoimien työsuhdeasuntoon. Parin erottua Riikka muutti mantereelle, mutta kaipuu Suomenlinnaan jäi. Kuuden vuoden aikana Riikka haki asuntoa Suomenlinnasta viitisentoista kertaa.

– En ole ikinä hakenut mitään niin määrätietoisesti. Aina, kun kämppiä tuli hakuun, hain. Suomenlinnassahan ei ole asunnon hakijoille mitään etenevää jonoa, vaan prosessi alkaa aina uudestaan. On sattuman kauppaa, jos ihminen ja vapaana oleva asunto sattuvat kohtaamaan.

Riikkaa onnisti vuonna 2002. Hänelle tarjottiin 25 neliön yksiötä.

– Enhän minä siihen tavaroineni mahtunut, mutta ajattelin, että jos en nyt ota tätä, niin en ikinä pääse tänne. Laitoin tavaroita varastoon, ja kun hakuun tuli jonkin ajan kuluttua ruhtinaalliset kymmenen neliötä isompi asunto, sain sen.

Nykyinen koti, venäläisten 1840-luvulla rakentama tiilitalo, sijaitsee Kirkkosaarella.

– Ikkunasta näkyy koko aava meri, Harmajan majakka ja Kuninkaanportti. Ihan vierestä lipuvat laivat. Siinä on jonkinlaista avaruutta maailman ääriin asti.

Saaren historiallinen miljöö, puut ja puistot tuovat Riikalle iloa.

– Kesän alussa lempikukkani sireenit kukkivat runsain joukoin. Myöhemmin kesällä valkoiset jasmikkeet levittävät voimakasta tuoksuaan. Talviluonto puolestaan on niin hiljainen ja rauhallinen, että kuulee omat ajatukset.

Pidetään huolta

Riikan lisäksi Suomenlinnassa asuu noin 850 muuta ihmistä.

– Täällä on hirveän tiivis kyläyhteisö, joka ei oikeastaan vaadi mitään. Jos ei jaksa puhua kenenkään kanssa, saa olla omassa rauhassa ja murjottaa kopissa. Toisaalta ei tarvitse olla kuin pari päivää kadoksissa, kun naapurit jo rupeavat kyselemään, mihin on hävinnyt ja onko kunnossa.

– Toki täälläkin on ihmisiä, joita en tunne tai jotka tunnen vuosienkin takaa vain kasvoilta enkä nimeltä. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kun menen viemään roskia sadan metrin päähän, siinä saattaa kestää puoli tuntia, sillä vastaan tulevien tuttujen kanssa pysähdytään puhumaan kaikki maan ja taivaan asiat.

Tiiviin yhteisön ikävä puoli on juoruaminen.

– Kaikki tietävät toistensa asiat, joskus jopa paremmin kuin henkilö itse. Se on kuitenkin pieni hinta kannettavaksi siitä, että kun itseltä on selkä mennyt, niin naapurin teinipojat tulevat viemään roskat tai käymään kaupassa.

”Tylsää ei tule”

Suomenlinna on muuttunut vuosien varrella, joskin tiettyjen asioiden osalta hyvin hitaasti. Riikan kotitalo, jossa majoittui aikoinaan varusmiehiä, on remontoitu viimeksi 1970-luvun alussa.

– Odotamme kieli pitkällä uutta remonttia. 1970-luvun jälkeen talossa on tehty vain kosmeettisia korjauksia, joten asumisessa on omat kommervenkkinsä. Toissa talvena, jolloin oli aika kylmä, kotona oli herätessäni 12 astetta lämmintä. Siinä tulee aika kiire lattialämmitettyyn vessaan aamutoimia hoitamaan.

– Ennen 2000-lukua kaikissa Suomenlinnan asunnoissa ei ollut edes suihkua tai sähkölämmitystä.

Aktiviteetteja ja tapahtumia Suomenlinnassa on paljon enemmän kuin ennen.

– On Viapor Jazzia, Winter Bluesia, taidenäyttelyitä, konsertteja… Täällä on paljon talkoohenkeä ja yhdistyksiä. Saaren asukasyhdistys julkaisee omaa lehteään, kirjastossa järjestetään kirjailijatapaamisia ja kuntoiluhallissa hikoillaan jumppa- ja sählykerhoissa. Itse olen Viapori MC -moottoripyöräkerhon perustajajäsen.

– Tylsää täällä ei tule. Lomalla voi mennä kaksi viikkoa, etten lähde mihinkään. Täällä on kauppa, kirjasto, kapakoita, luonto, merta ja kaverit, Riikka sanoo.

Palveluita voisi tosin olla enemmänkin.

– Ostoksilla on välillä pakko käydä mantereella, koska saaren kauppa on aika kallis ja valikoimaltaan hyvin vaatimaton. Erikoisemmat vihannekset sekä tuore kala ja liha pitää tuoda kaupungista. Olemme toki onnellisia, että sentään jonkinlainen kauppa on, sillä maitopaketin hakeminen mantereelta kestäisi talvella kolme tuntia.

Riikka toivoisi Suomenlinnaan myös ”käsiapteekkia”, josta saisi aspiriinia ja nuhalääkettä. Paketti- ja postipalveluiden siirtymistä viime vuonna toimintansa lopettaneesta kioskista saaren ainoaan kauppaan hän kuvailee tuskaisaksi.

– Voit kuvitella, että kun kahdelle kassalle on 30 metriä pitkä jono ja joku tulee hakemaan pakettia tai lähettämään erikoiskirjettä, niin työntekijät ovat pulassa.

– En minä kuitenkaan loppujen lopuksi niin kauheasti tänne mitään kaipaa. Vähemmällä ja vaatimattomammallakin elämällä pärjää. Tärkeitä ovat luonto ja ystävät, Riikka sanoo.

Hälinä häviää kotilaiturissa

Suomenlinnassa eletään tavallista enemmän luonnon ja myrskyjen armoilla. Ei se kuitenkaan niin raakaa ole kuin saattaisi kuvitella.

– Sinä aikana, kun olen asunut täällä, lautta on jättänyt kulkematta yhden ainoan kerran. Silloin vesi oli noussut Kauppatorilla kovan tuulen seurauksena niin paljon, että lautta ei voinut kiinnittyä satamaan. Me kaikki suokkilaiset olimme hyvin harmissamme siitä, että tämä tapahtui sunnuntaina eikä maanantaina, jolloin olisi voinut soittaa töihin, että nyt ei pääse tulemaan, Riikka nauraa.

Töiden takia kuljettavat säännölliset lauttamatkat mantereelle ja takaisin muistuttavat Riikkaa siitä, miksi Suomenlinna on hänelle oikea paikka elää.

– Kun astun lautalta kotilaiturille, kaupungin hälinä häviää pään sisältä. Tuuli puhaltaa kaikki päivän tyhmät ajatukset ja stressin toisesta korvasta mennessään. Pystyn asettumaan aloilleni ja hengittämään jotenkin vapaammin. Vaikka Kauppatorille on vain kolmisen kilometriä, tuntuu, että ilmakin on raittiimpaa kuin kaupungissa, Riikka kuvailee.

Merestä on tullut hänelle rakas elementti.

– Se on kaunis ja ihana niin kesän auringonpaisteessa kimaltaessa kuin syysmyrskyssä. Vähän kuin elävällä olennolla, sillä on oma tahto ja luonne. Meressä on yhtä aikaa voimaa, vapautta ja kauneutta. Se on myös vähän pelottava, ja siksi sitä pitää kunnioittaa.

Riikka ei voisi kuvitella palaavansa mantereelle asumaan.

– Siihen voisi johtaa ainoastaan se, että tulisin niin sairaaksi tai raihnaiseksi, etten pystyisi kulkemaan Suomenlinnassa. Oli aikamoista, kun jalkani kerran leikattiin, ja kaupunkiin vievään lauttarantaan oli kilometrin matka.

– Haaveilemme, että Suomenlinnaan saataisiin vanhainkoti – ettei ihmisten vanhana tarvitsisi muuttaa mantereelle, kun koko elämä ja eksistenssi on ollut saaressa. Olen todistanut aika monta surullista kohtaloa, kun ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois.

Kuvat: Lehtikuva, Riikka Rahi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.