Remu perusti Hurriganesin potkujen jälkeen

Vieraana Remu Aaltonen 26:06

Hurriganesista tunnettu Remu Aaltonen sai ensin lähtöpassit toisesta yhtyeestä.

Ennen Hurriganesia Remu on soittanut muiden muassa Kalevalassa, Happy Go Fellowsissa ja Creaturesissa.

Hurriganesin lähtölaukaus oli, kun Remu sai Kalevalasta potkut. Hän oli tehnyt "pieniä röttelöitä tuolla jossain" eivätkä selitykset siitä, että se kuuluu musiikkityyliin ja on osa imagoa, purreet yhtyeen muihin jäseniin.

– Jätkät ajattelivat, että se on bändin maineelle huono. Ne pani mut pellolle siitä, Remu kertoi Studio55.fi-tv-lähetyksessä.

– Ajattelin, että nythän tässä ollaan taas kellarissa eikä täältä pääse kuin ylöspäin.

Hurriganesiin Remu halusi soittajia, joita kukaan ei tiennyt ennestään ja jotka ovat valmiita tekemään töitä bändin eteen. Hurriganes tarjoutui soittamaan jopa palkatta moniin tilaisuuksiin ja yhtyeen maine lähtikin leviämään puskaradion kautta.

– Kun katsoin Beatles-dokkarin, tajusin että ne tekivät ihan saman homman. Ne teki sen bändin soittamalla.

Lue myös:

    Uusimmat