Ratkaisu rahapulaan − sormet poikki sirkkelillä, oma koira pakastimessa...

Jarmo Murtomäki narauttaa työkseen vakuutuspetoksia tehtailevia "törppöjä". Hän on entinen poliisi ja tutkijatoimenpäällikkö vakuutusyhtiö Ifissä. Uransa aikana hän on nähnyt jos jonkinmoisia petosyrityksiä.

− Häkellyttävin esimerkki rahapulaisen ihmisen mielikuvituksesta on, kun eräs mies sahasi sirkkelillä poikki kolme varvastaan ja kaksi sormeaan. Ensin hän oli tietenkin vakuuttanut ne isosta rahasta, Jarmo Murtomäki muistelee.

Toinen tapaus on vuosien takaa, ja sitä käytetään usein esimerkkinä, kun koulutetaan uusia tutkijoita. Kyse on eräästä kennel-yrittäjästä, jonka kaikki koirat oli luonnollisesti vakuutettu. Kun koira kuoli, se vietiin eläinlääkärille, jonka allekirjoittamalla kuolintodistuksella sai rahansa vakuutusyhtiöstä pois.

Jossain vaiheessa koiria tuntui kuolevan ihmeen paljon. Lopulta selvisi, että kennel-yrittäjä vei kuolleen koiran takaisin kotiinsa ja pakasti sen. Jonkin ajan kuluttua yrittäjä sulatti koiran ja lähti hakemaan uutta kuolintodistusta eläinlääkäriltä.

− Tarina ei kerro, säilytettiinkö samassa pakastimessa myös perheen lasten jäätelöitä, Murtomäki tarkentaa.

Törkeästä petoksesta vuosia vankeutta

Hieman yleisempää kuin kuolleilla koirilla rahastaminen, on hakea korvauksia "varastetusta" tavarasta. Murtomäki muistelee, että muutamia vuosia sitten taulutelevisioita katosi autoista oikein urakalla. Tutkijat joutuivat kuitenkin usein toteamaan, että varastetuksi väitetty televisio ei edes mahtuisi siihen autoon, josta se oli mukamas viety.

Myös kellarimurroista ilmoitetaan silloin tällöin. Suurin kellarikomeron sisällön arvoksi ilmoitettu summa, minkä Murtomäki muistaa, oli 380 000 markkaa.

− Ei muuten mennyt läpi, hän nauraa.

"Taulutelevisiopetoksesta" ei vielä joudu vankilaan, mutta törkeän petoksen maksimirangaistus on useita vuosia vankeutta. Muitakin seurauksia petoksista on. Arvioiden mukaan viidestä kymmeneen prosenttia korvaussummista maksetaan väärin perustein. Tämä näkyy luonnollisesti vakuutusten hinnoissa.

"Mä tiedän, missä sä asut"

Työnsä takia Murtomäkeä uhkaillaan jatkuvasti. Uhkailut ovat yleisiä paitsi tutkijoita myös vakuutusyhtiöiden korvauskäsittelijöitä kohtaan.

− Kyllä silloin tällöin kotiin ajaessani tekee mieli vähän katsoa taustapeiliin, mutta eivät uhkailijat varsinaisesti pelota. Niihin tottuu. Mutta ei se tietenkään kivalta tunnu, kun uhkaaja ilmoittaa tietävänsä, missä uhattava asuu ja missä tämän lapset käyvät koulua, Murtomäki sanoo.

− Silloin on raavaalla miehellä todella tuuheat rintakarvat, kun uskaltaa uhata vakuutusyhtiön hentoa naisvirkailijaa, parin lapsen äitiä, hän lisää.

Suurin osa uhkailijoista on kuitenkin harmittomia. He ovat yksinkertaisesti polttaneet pinnansa ja puhuneet pikaistuksissaan hölmöjä.

Studio55.fi/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat