Mainos

Raiskausyrityksestä selvinnyt Merja Sundström: En suostunut uhriutumaan

Ulkomaantoimittaja Merja Sundström yritettiin raiskata Thaimaassa vuosi sitten. Kiitos hänen ammattiinsa liittyvien turvallisuuskoulutusten, Sundström onnistui pitämään pelkonsa kurissa ja toimimaan rationaalisesti. Hän selvisi tilanteesta pelkillä mustelmilla, vaikka paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

Merja Sundström on kokenut matkaaja. Ulkomaantoimittajan työ on kuljettanut häntä milloin mihinkin maapallon kolkkaan pitämään suomalaisia ajantasalla maailmanmenosta. Vuosien varrella hän on oppinut olemaan varovainen kulkiessaan tuntemattomilla seuduilla, mutta myös esimerkiksi öisessä Helsingissä hän kertoo liikkuvansa ylimääräiset tuntosarvet herkkinä.

Kaikkeen ei konkarimatkaajakaan pysty varautumaan. Sundströmin kimppuun hyökättiin turvallisena matkakohteena pidetyssä Thaimaassa, rannalla keskellä kirkasta päivää.

– Kävelin lähes autiolla hiekkarannalla vuosilomani ensimmäisenä päivänä, ja yhtäkkiä kimppuuni hyökkäsi mies, joka alkoi mitään sanomatta raahata minua kohti palmumetsää, Sundström kertoo.

Kiitos kaikkien niiden turvallisuuskoulutusten, joihin Sundström on uransa aikana osallistunut, hän onnistui toimimaan järkevästi, eikä antanut pelolle valtaa. Hän huomasi, että mies oli kyllin nuori ollakseen hänen poikansa ja päätti vedota siihen. Kun hän sai mieheen katsekontaktin, hän alkoi rauhallisesti mutta tiukasti ylipuhua, välillä huutaen, välillä vain vakuutellen.

– Olen vanha nainen! Voisin olla sinun äitisi! Älä tee tätä äidillesi! hän huusi miehelle englanniksi.

Lopulta mies luovutti ja hävisi pusikkoon.

"Päällimmäinen tunne oli suuttumus"

Kun Sundström oli päässyt miehestä eroon, hän juoksi lähimpään rantaravintolaan, jossa hän pääsi hälyttämään poliisit paikalle. Hän ei muista pelänneensä missään vaiheessa.

– Kuulostaa aika raa'alta, mutta en pelännyt. Toimin hyvin rationaalisesti ja taistelin vastaan. Ensimmäinen ajatukseni oli hyökkäyksen alkaessa, että jumalauta, nytkö minulle käy näin. Tähän en suostu, Sundsröm kertoo.

Hän ei usko, että olisi selvinnyt tilanteesta, jos häntä ei olisi koulutettu olemaan valpaana vaarallisissa paikoissa.

– Tiesin, että pelon ei pidä antaa lamauttaa, koska silloin uhriutuu. Tunsin lähinnä todella suurta suuttumusta.

Varusteena ylimääräiset antennit

Sundström ei antanut välikohtauksen pilata lomaansa eikä hän halunnut sen jäävän kummitelemaan päähänsä, joten hän palasi samalle rannalle pian takaisin.

– Varustauduin sillä kertaa ja aina sen jälkeen hieman paremmin. Pidin avainnippua kädessäni niin, että avaimet sojottivat sormien välistä. Tätä jo opiskeluaikoina oppimaani rautanyrkkiä voisi hätätilanteessa käyttää aseena, Sundström selittää.

Hän kertoo raiskausyrityksen tehneen hänestä entistä varovaisemman.

– Kyllähän se rikkoi tiettyjä illuusioita Thaimaasta. En olisi ikinä uskonut, että sillä rannalla voi päiväsaikaan tapahtua mitään. Nykyään kuljen ylimääräiset antennit päässä keskellä kirkasta päivääkin.

– Riskejä ei voi välttää missään. Niihin on varauduttava, sillä tärkeintä on kuitenkin elää täyttä elämää ja nauttia siitä, Sundström päättää.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.