Puutarhan värisuunnittelu kannattaa

Värit vaikuttavat meihin hoitavasti ja energisoivasti. Minkä värisen puutarhan sinä tarvitset? Lue, mitä Maikkarin Koti & Makuja -sivut kertovat värisuunnittelusta.

Me ihmiset reagoimme elävinä olentoina valoon ja värit vaikuttavat myös mielialoihimme. Värit voivat esimerkiksi joko rentouttaa tai piristää. Sokeidenkin väitetään kykenevän erottamaan eri värit tunnustelemalla niiden värienergiaa sormenpäillä. Asiaan ei liity mitään mystiikkaa, sillä värithän ovat eripituisia sähkömagneettisia aaltoja. Värien vaikutus on myös todistettu tieteellisesti. Esimerkiksi punainen ja keltainen väri kohottavat verenpainetta kun taas sininen vaikuttaa siihen alentavasti.

Kasvien ja kukkien värienvalinta kannattaa tehdä harkiten, sillä kovin kirjava ryhmä on levoton, eivätkä kasvit pääse siinä edukseen. Puutarhaan kannattaakin sommitella sellaisia rykelmiä ja alueita, joiden värit sointuvat yhteen. Halutessaan puutarhaan voi valita kaksi tai kolme pääväriä. Helpointa on tietysti perustaa yksivärinen kukkaryhmä. Silloinkin vaihtelua saa valitsemalla perennoja, joilla on erimuotoiset lehdet. Myös vihreän sävyjä on paljon erilaisia, joten niilläkin puutarhaansa saa vaihtelua ja eloisuutta. Voimakkaimman vaikutelman tekevät kirkkaat ja erottuvat värit.

Väriensuunnittelussa haasteellisinta on perustaa kukkaryhmä, jonka värit vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Koska luonto ei noudata mitään sääntöjä tai kalenteria, kukat puhkeavat kukkaan olosuhteiden mukaan. Voi helposti käydä niin, että kukat, jotka on suunniteltu puhkeamaan kukkaan eri aikaan, alkavatkin jonain vuonna kukkia samaan aikaan.

Väsyneen ja masentuneen puutarha

japanin happomarja

Punaiset, oranssit ja keltaiset ovat lämpimiä ja avoimia värejä, jotka innostavat ja antavat energiaa ja tarmoa. Punainen puutarha sopiikin etenkin työelämässä kovilla olevalle johtajalle, joka saa kirkkaasta väristä voimaa. Punainen rohkaisee etsimään uusia ratkaisuja ja uudistumaan itsekin. Edelläkävijän puutarha on ilman muuta punainen. Samoin tietysti intohimoisesti rakastuneen. Kielteisistä ajatuksista kärsivä hyötyy myös punaisesta puutarhasta. Punainen rohkaisee myös ujoa ihmistä uskaltamaan elää täydemmin.

Punaisella on myös terveysvaikutuksia. Se helpottaa esimerkiksi jalkojen lihas- ja niveljäykkyyttä. Punaisen värin väitetään myös auttavan halvauspotilaita, sillä se nopeuttaa verenkiertoa ja kohottaa verenpainetta.

Punaiseen puutarhaan sopivat esimerkiksi palavarakkaus, väriminttu ja päivänlilja, ketoneilikka ja unikko.

Elämänmuutoksia halajava valitsee oranssin

Oranssia sanotaan sydämellisten ja hyväntahtoisten ihmisten väriksi. Kutsuja mieluusti järjestävän ja vieraita kotiinsa kutsuvan puutarhan väriksi sopii siksi parhaiten kirkas oranssi. Oranssi murtaa ihmisten välisiä raja-aitoja ja edistää kontaktien syntymistä.

Oranssissa värissä on liikkeelle panevaa voimaa. Tämän värisessä puutarhassa istuskeleva saattaa huomata saavansa viimein voimaa kohdata menneisyyden kipeitä tapahtumia tai laittaa avioeron vireille. Oranssi kannustaa muutoksiin. Se antaa lisää puhtia ja peräänantamattomuutta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Oranssista puutarhasta voi olla hyötyä myös surusta, murheesta ja vastoinkäymisistä kärsivälle. Voimakas väri antaa voimaa selvitä vastoinkäymisistä. Oranssi laukaisee psyykkistä lamaannusta silloin kun tulevaisuus tuntuu uhkaavalta ja ihminen on peloissaan. Oranssista sanotaan olevan apua myös astmasta, keuhkoputkentulehduksesta, epilepsiasta, reumatismista, nivelrikosta ja mielenterveysongelmista kärsiville. Se myös edistää ruuansulatusta ja ruokahalua, ja siksi oranssi onkin suosittu väri esimerkiksi pikaruokaloissa.

Oransseja kukkia ovat esimerkiksi syyssädekukka, japaninkellovaivero, tarhapäivännouto, esikko ja sädepäivänhattu.

Lue koko juttu MaikkarinKoti & Makuja -sivuilta, joilta löydät myös lisää artikkeleja puutarhanhoidosta.

Lue myös:

    Uusimmat