PEZ-keräilijä Tomin kotia koristaa 800 karkkiannostelijaa

Tomi Virtasen komea 800 PEZ-karamelliannostelijan kokoelma on omaa luokkaansa. Keräilyharrastus alkoi puolivahingossa, kun postiluukusta tipahti parisataa PEZiä.

Tomi Virtanen ei tyytynyt keräilemään postimerkkejä tai pinssejä. Kun hän vuonna 2008 kävi Markus-poikansa kanssa läpi lelulaatikkoon kertyneitä PEZejä, alkoi hän pohtia, olisiko karkkiannostelijoista keräilyharrastukseksi.

Internetiä selaamalla kaksikko löysi nettihuutokauppa eBayn sivuilta lukuisia PEZ-myyjiä.

– Poistuin koneen ääreltä hetkeksi, ja sillä välin Markus oli vahingossa painanut ostotoiminta-nappulaa. Niinpä meille tuli sitten postissa parisataa PEZiä, Tomi kertoo.

Tomi ei vahingosta pahastunut. Nythän keräilyharrastus oli saanut hyvän alkusysäyksen.

Arvokkaimmat maksavat tuhansia euroja

Tomi etsii PEZejä eBayn lisäksi huutonetistä, kirpputoreilta ja romutoreilta. Halvimmat irtoavat noin eurolla, mutta harvinaisuuksista saa pulittaa enemmän.

– Arvokkaimmat maksavat tuhansia euroja. Ne ovat vanhaa tuotantoa, peräisin 50–80-luvuilta.

Aivan niin paljon Tomi ei ole kuitenkaan PEZeihin sijoittanut. Hänen arvokkaimmat löytönsä ovat noin sadan euron arvoisia.

– Arvokkaimmat kokoelmani helmet ovat silinterihattupäinen sulhanen ja vihreä Samu Sirkka.

Tällä hetkellä Tomin toiveissa on saada itselleen Maija Poppanen sekä 70-luvun Asterix-hahmot.

– Maija Poppanen maksaa noin 600–700 euroa. Se on harvinainen, koska Walt Disneyn mielestä se oli niin ruma, että se vedettiin aikanaan melkein heti pois myynnistä. Asterixit ovat muuten vain harvinaisia, en ole koskaan nähnyt niitä.

Loputon metsästys

FinnPEZ-tapahtuma kerää vuosittain Suomen pienen, mutta aktiivisen PEZ-harrastajajoukon yhteen. Tapahtumassa esitellään kokoelmia ja käydään kauppaa.

– Me olemme olleet siellä kolmena vuonna. Viime vuonna osallistujia oli lisäksi Norjasta, Sloveniasta ja Sveitsistä.

FinnPEZ ja PEZ-keräilijöiden foorumi ovat oivia välineitä pitää yhteyttä toisiin keräilijöihin. Niiden lisäksi Tomi seuraa ulkomaisia sivustoja, sillä Euroopassa ja Yhdysvalloissa markkinoille tuodaan erilaisia PEZejä. Harrastukselle ei näy loppua, sillä uusia karkkiannostelijoita julkaistaan jatkuvasti.

– Tällä hetkellä rakenteilla on erityinen hylly kasvavaa kokoelmaa varten, Tomi kertoo.

Kuvat: Tomi Virtanen

Studio55.fi/Tuuli Lindgren


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat