Mainos

Peter von Bagh lähetyksessä: Päivälehdet eivät ole julkaisseet juttujani vuosikausiin

Elokuvan suuri mies Peter von Bagh keskusteli perjantaina Markku Veijalaisen kanssa muun muassa elokuvakritiikin ja nykyelokuvien tasosta.

Markku Veijalainen tiedusteli Peter von Baghilta, mitä eroja hän näkee perinteisen elokuvakritiikin ja oman tapansa kirjoittaa elokuvista välillä. Von Bagh totesi, että hänen tekstinsä eivät ole elokuvakritiikkiä olosuhteiden pakosta.

− Yksikään päivälehti Suomessa ei paina juttujani, ei ole vuosikausiin hyväksynyt. Kirjoja saan vielä tehdä. Heidän kyntensä eivät ole siellä asti, von Bagh täräytti.

− Enkä minä varmaan kriitikkona pärjäisikään, elokuvan suuri mies lisäsi.

Von Bagh sanoo, ettei nykyään ole olemassa jälkeäkään sellaisesta elokuvakirjoittelun kukoistuksesta, mitä oli nähtävissä 60- ja 70-luvuilla. Tuolloin isoissa lehdissä saattoi olla jopa puolen sivun mittaisia artikkeleita elokuvista.

Konkarilta heruu kuitenkin sympatiaa elokuvakriitikoille. He joutuvat pakon sanelemina kirjoittamaan merkitsevinä teoksina elokuvista, jotka eivät sitä ole.

− Täytyyhän kriitikoiden pitää ammattinsa. Siksi he kirjoittavat kaikesta moskasta, von Bagh toteaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.