Mainos

Pepe Willbergin menestyksen takana on nainen

Pepe Willbergin elämänkumppani Pauliina Visuri vaikuttaa artistin elämässä sekä vaimona että managerina. Kun yhdessä vietetään 24 tuntia vuorokaudessa, välillä tulee väkisinkin napinaa.

Ei ole itsestäänselvyys, että aviopari pystyy jakamaan parisuhteen ohella myös työelämän. Pepe Willberg ja vaimo Pauliina Visuri pystyvät; siitäkin huolimatta, että sukset menevät tasaisin väliajoin ristiin.

− Me riidellään monta kertaa päivässä. Lähes kaikki erimielisyydet liittyvät työjuttuihin. Vaikka kyllä kaikesta voi riidellä, kuten siitä, onko liian kylmä ilma lähteä hiihtämään. Me olemme aina eri mieltä tällaisista asioista, Willberg sanoo.

Laulaja ehättää lisäämään, ettei kaksikon yhteiselo ole toki pelkkää riitaa. Hän allekirjoittaa vanhan väittämän, jonka mukaan menestyksen takana on nainen.

− Kyllä se minun kohdallani pitää paikkansa. Pauliina näkee urani hieman eri kantilta ja puskee minua eteenpäin tekemään asioita, joita en välttämättä muuten tekisi, Willberg kiittää.

Tyhjä pesä

Pariskunnan yhteiselämä alkoi vuonna 2001. Neljä vuotta myöhemmin soivat hääkellot. Kysymys, miltä aikuisiällä rakastuminen tuntuu, vetää Willbergin mietteliääksi.

− Kyllä se perustuu enemmän ymmärrykseen siitä, että parisuhde tuottaa positiivista kummallekin osapuolelle. Elämä ei ole ehkä enää niin itsekeskeistä.

Juuri nyt Willbergien arkea leimaa se, että perheen nuorimmatkin lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Pesä on niin sanotusti tyhjentynyt.

− Olemme ihan surkeasti kahdestaan. Tuntuu hölmöltä, mutta samalla vapauttavalta, Willberg sanoo.

− Mutta kyllähän ne tuossa yhä pyörivät. Poikani Otto on parhaillaan armeijassa ja pääsee tammikuussa siviiliin. Pauliinan tytär Katariina on parhaillaan Berliinissä ja tulee Suomeen maaliskuussa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.