Mainos

Paula Koivuniemi: esiintyminen jännittää joskus

Paula Koivuniemi on viihdyttänyt Suomen kansaa jo neljän vuosikymmenen ajan tanssilavoilla, mutta viime kesinä hänet on nähty rockfestareillakin. Vaikka Paula on kiertänyt nuorten kesäfestivaaleja nelisen vuotta, lavalle kipuaminen joskus jopa jännittää. Laulajatähti on saanut kannustusta uudessa aluevaltauksessaan bändiltään, muilta esiintyjiltä ja tietysti yleisöltä.

– Jos menen niin sanotusti vieraille vesille, olen epävarma, mutta bändin jäsenet kannustavat työtäni. Kun kysyn heiltä, että pärjäänkö, he sanovat, että totta kai pärjäät, Paula Koivuniemi kertoo.

Vaikka nuorten suosion myötä artisti puhuukin uudesta noususta, Paula miettii silti, miten hänet otetaan vastaan. Vaikka esiintyjän ja yleisön välillä saattaa olla useita vuosikymmeniä ikäeroa, Paula ei stressaa ikäkysymyksiä.

– Esimerkiksi Tina Turner on makea mimmi, rautainen muusikko ja legendaarinen esiintyjä. Kun hän vetää hyvän keikan, kukaan ei kiinnitä huomiota ikään.

"Olen halunnut uusiutua"

Mutta miksi nuoret sitten ovat yhtäkkiä innostuneet Paulan biiseistä? Sitä artistikaan ei osaa sanoa, mutta hän on huomannut, että 1980-luku on muutenkin nyt pinnalla. Reetu ja Tapani Kansakin soivat coverbändien keikoilla ja yökerhojen poppipuolilla. Myös vanhemmilla lienee näppinsä pelissä.

– Nykynuorten lapsuudessa vanhemmat ovat laulaneet biisejä, ja musiikki on sitä kautta tuttua tämän päivän nuorille. Sitten kun se tuodaan esiin ison bändin kera rockahtavasti, se jotenkin uppoaa nuorisoon.

Toki loistava musiikki on ensisijainen syy Paulan menestykseen. Lukuisat hitit, ahkera keikkailu ja työnteko sekä loistava tiimi ovat siivittäneet suosiota. Tiimin ansiosta laulaja on pysynyt ajan hengessä.

– En ole jäänyt polkemaan paikalleni. Olen halunnut uusiutua niin musiikillisesti kuin ulkoisestikin.

Tällä hetkellä Paulalla on esiintymiseen liittyviä suunnitelmia muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Yleisöä riittää, artisti on hyvässä kunnossa ja tulevaisuudessa siintää ihania juttuja, kuten ehkä oma televisio-ohjelma. Eläkkeelle jäämisestä ei ole vielä tietoakaan.

– Yritän olla odotusten arvoinen ja tehdä parhaani. Pyrin kuntoilemaan ja olen hyvässä vedossa.

Vuosikymmenien urat harvinaisiksi

Suosion yllättävästä noususta ja nuorten kiitoksesta Paula on onnellinen ja imarreltu. Pitkä ura ei ole ollut hänelle itsestäänselvyys eikä edes laulajan ammatti.

– Ristin kädet siitä, että saan olla vielä mukana näin voimakkaasti ja tehdä työtä. Kun on näin hienoja mahdollisuuksia annettu, se on suuren kiitoksen paikka.

Paula epäilee, että tämän päivän esiintyjät eivät ehkä jaksa pysyä parrasvaloissa montaa vuosikymmentä. Tulijoita on paljon, tahti on hektinen ja koko ajan halutaan jotain uutta. Yleisön kyllästyminenkin on vaarana ja oma jaksaminen saattaa olla vaakalaudalla.

– Mutta toivon, että joku näistä nuorista lahjakkaista saisi 40 vuoden uran.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.