Pappi puhuu suunsa puhtaaksi: Nämä asiat ovat vialla kirkossa

Suorasanainen pappi arvostelee Suomen evankelisluterilaista kirkkoa happening-teologiasta ja tylsistä saarnoista.

Pappi Kai Sadinmaan mielestä nykyisessä evankelisluterilaisessa kirkossa on paljon ongelmia.

– Kirkko keskittyy tällä hetkellä palvelujen tuottamiseen kuluttajille. Koko ajan rakennetaan uusia tiloja ja tapahtumia ja kosiskellaan ihmisiä jollain happening-teologialla. Onhan se helppoa järjestää kaikenlaista oheiskivaa, mutta tällainen sijaistoiminta pitäisi lopettaa, Sadinmaa sanoo.

Jumalanpalvelus pitäisi Sadinmaan mielestä muuttaa aivan totaalisesti.

– Esimerkiksi saarnat ovat nykyään kuin paperista pidettäviä esitelmiä. Se paperi pitää heittää pois!

"Kirkko on liian yksilökeskeinen"

Sadinmaa sanoo, että saarnojen sisältöä olisi niin ikään tarpeen muuttaa.

– Ajatellaanpa vaikka, että saarnaa kuuntelevat ihmiset ovat sairaita – nyt sen sijaan, että heille annettaisiin lääkkeitä, heille kerrotaan saarnassa lääkkeistä. Vaikka saarnan itsessäänhän tulisi olla se lääke. Ei pidä kuvailla ja demonstroida, vaan puhua oikeasti totta, Sadinmaa sanoo.

Eri leirien ja teologisten näkemyserojen repimä kirkko on Sadinmaan mielestä myös voimakkaasti liian yksilökeskeinen.

– Yksilön sielunpelastukseen keskittyminen vesittää evankeliumin. Raamatun tekstejä pitäisi tulkita yhteiskunnallisemmin.

– Yhteiskunnassamme työnnetään ihmisiä jatkuvasti yhteisön ulkopuolelle. Kirkon pitäisi paljastaa näitä asioita, mutta se pesee kätensä kaikesta yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

Studio55.fi/Piia Simola

Lue myös:

    Uusimmat