Ossi Runne: Tähtikultti syntyi vasta 1970-luvulla

Vuosikymmenet musiikkialalla vaikuttanut Ossi Runne ei näe, että Vieno Kekkosen kaltaisten artistien pitäisi antaa tilaa nuoremmille tulokkaille.

− Tässä pätee yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan laki. Jos heillä on yhä kysyntää, ei ole mitään syytä, miksi he eivät voisi esiintyä, Runne toteaa.

Runne ehti työskennellä pitkän uransa aikana sekä muusikkona, kapellimestarina, orkesterinjohtajana, levytuottajana, säveltäjänä että sovittajana. Vieno Kekkosesta hän muistaa, että nuori artisti oli Scandia-levy-yhtiölle todellinen kultakimpale.

− Vienohan vedettiin suoraan Teatterikoulusta iskelmämaailmaan. Hän nousi pian Scandian merkittävimpien esiintyjien joukkoon.

Radio-ohjelman kautta menestykseen

1950−60-luvuilla ei ollut vielä vallallaan nykypäivän kaltaista tähtikulttia. Kyseisten vuosikymmenien suosikkiartistit pyrkivät esiin varsin kapean kanavan läpi.

− Artisti nousi esille Yleisradion Lauantain toivotut levyt -radio-ohjelman kautta. Jos lauluja ei soitettu siellä, ei myöskään noussut kansan tietoisuuteen. Levy-yhtiöt kilpailivat keskenään siitä, ketkä saivat levynsä sinne, Runne kertoo.

Vasta 1970-luvulla kuvioihin astuivat näppärät managerit, jotka alkoivat nostaa laulutähtiä erikseen esille. Sitä ennen laulajat olivat etupäässä orkesteriensa solisteja.

− Toki ennenkin levy-yhtiöt etsivät sellaista kultapalaa, joka toisi heille rahaa, mutta ei samassa määrin kuin nykyään esimerkiksi Idolsin ja X-Factorin kaltaisissa ohjelmissa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat