Omaisten jäämistöissä koskettavia löytöjä – ”Tajusin, miten sairas ja yksinäinen hän oli”

Studio55.fin lukijakyselyn vastaajat olivat sekä liikuttuneet että yllättyneet edesmenneiden omaisten jäämistöjä läpikäydessään.

Koskettavia löytöjä

Äitini tavaroista löytyi kaikki lapsenakin tehdyt äitienpäiväkortit. Kosketti kyyneliin asti. Myös sisarusteni tekemät ja laittamat kortit olivat tallessa. Käsilaukusta löytyi vanha rahapussi, ”vörssi”, kuten Äiti sanoi. Samaisesta laukussa oli myös vanhoja ”Pervitiini”-pulveria Apteekin pussissa.

Kihlasormukset olivat ihana löytö.

Kaikki omaisen omista pikkujutuista ja tavoista muistuttavat esineet pysäyttivät läpikäydessä. Niistä tuli mieleen konkreettisia asioita, jotka tekivät hänestä juuri hänet.

Kyllä liikutuin, kun löysin vanhempieni jäämistöstä kaikki postikortit, jotka olin lähettänyt ulkomailla asuessani ja huomasin, miten tärkeää se oli ollut heille.

Äitini almanakat ja niiden merkinnät. Silloin vasta tajusin, miten sairas ja yksinäinen hän oli! Kuitenkin hän aina oli iloinen ja antoi sen kuvan, että kaikki on hyvin.

Äidin jäämistön päätavarat olivat tietenkin huonekalut, hopeat, astiat jne. Mutta sitten siivosin kaappien perukoita ja löysin kenkälaatikon, joka sisälsi äitienpäiväkortteja. Meillä oli tapana tehdä hänelle itse kortit. Ne olivat tietenkin huolella valmistettuja, taidokkaita kortteja. Hän oli säästänyt niitä vuosien varrella monia, monia. Ne olivat selvästi hänelle olleet hyvin tärkeitä ja itse tehtyinä hän ei raaskinut heittää niitä pois. Nyt ne ovat minulla ja esittelen niitä mielelläni kaikille.

Äiti nukkui pois korkeassa iässä, mutta asui loppuun asti kotonaan. Kotiin oli tuotu puhdas pyykki, jota katseltiin muiden lasten kanssa. Minua liikuttivat kuluneet ja vähän risat alusvaatteet, ne olivat niin mukavia päällä, ettei lahjoiksi saatuja uusia otettu käyttöön. Päätin, että itseltäni heitän pois risat alusvaatteet enkä kuvittele että ”joskus” korjaan niitä tai tarvitsen. Äidin ja isän toisilleen lähettämät kirjeet olin saanut äidiltä jo hänen eläessään.

Kun aikanaan menin äidin asunnolle selvittämään kuolinpesän tavaroita, löysin siistin huoneiston. Vaatekaappien hyllyillä olivat uudenveroiset puserot ja muut asusteet pestyinä ja silitettyinä pinoissaan. Lipastojen laatikoissa ja kirjahyllyissä samoin kaikki huolellisesti järjestyksessä. Sisältä löytyivät asunto-osaketta koskevat paperit ja muut viralliset asiakirjat, kukin omissa nimetyissä mapeissaan.

Koskettavin löytö oli ruskea vahakantinen ruutuvihko, jonka päällä luki: ”Asioita, jotka hoidettava Marian kuoleman jälkeen”. Siihen oli huolellinen toimistosihteeri-äitini merkinnyt muistiin kaiken, minun ainoan lapsensa, järjestelytyön helpottamiseksi. Muun muassa: ”talonmiehelle muuttoilmoitus”. Eläessään äiti olikin vitsaillut: ”Sitten kun minä olen tuolla (viitaten ylöspäin) – tai tuolla (viittaus alaspäin)”.

Sydäntäraastavinta oli muistiinpano ”minulle vaatimattomat hautajaiset ja halpa arkku”. Se kuvasi äitinä niin hyvin – huomaavainen ja aina muita ajatteleva, ei tehnyt numeroa itsestään. Sellaisena hautajaisvieraatkin sitten äidin muistivat, kun katselivat hänen ystävällisesti hymyilevää valokuvaansa surutalon pöydällä.

Paljastuksia menneisyydestä

Mummoni kuoli 1992, hänellä oli tietääkseni 7 lasta. Perunkirjaa lukiessani huomasin lasten nimien seassa yhden tuntemattoman miehen nimen. Kukaan ei ollut aiemmin kertonut, että mummo oli antanut 40-luvulla syntyneen pojan melkein naapurissa asuneen isän kasvattamaksi. Olin miehen nähnytkin useasti, mutten tiennyt hänen olevan enoni.

Siivosin mieheni papereita salkustaan ja yllätykseksi löysin sormuksen. En osaa edes aavistaa keneltä se on, mutta kyllä se pani miettimään, mitä salaisuuksia hänellä on ollut.

Perimme anopilta upean ns. klaffipiirongin, joka monen monta vuotta olohuonettamme kaunisti. Kerran taas pölyjä sen etupaneelista pyyhkiessäni pölyrätti jäi jotenkin hassusti kiinni. Kuinka ollakaan, sieltä löytyi todella taitavasti tehty salalokero. Salalokeroon oli piilotettu aivan ihana rakkauskirje sodassa myöhemmin kaatuneelta sulhaselta. Lisäksi siellä oli muutama valokuva heistä. Kirjeessä oli, ettei voi kirjoittaa sotasalaisuuteen vedoten olinpaikkaansa ja toivoo sydämensä pohjasta kirjeen tulevan perille. Anopin se oli aikoinaan tavoittanut ja hänen lapsensakin yli 40 vuoden jälkeen. Alkuperäinen kirje on tallella, ja mieheni sisaruksille otin kopiot aikoinaan. Nyt piironki on pojallani, ehkä hänkin sinne joskus jotain piilottaa...

Äitimme kuoli 2010. Jäämistössä on/oli tosi paljon kirjeenvaihtoa, päiväkirjoja yms. Noista suurin osa on käymättä läpi vieläkin. On kovin ristiriitaista miettiä, heittääkö lukematta pois vai lukea. Muutama merkintä ja kirje on tullut luettua – ja salaisuuksia on jo paljastunut. Tuntuu pahalta heittää pois lukematta ja yhtä pahalta tuntuu lukeakin. Jotenkin tuntuu, että jos on jotain kirjoittanut hävittämättä, ehkä haluaa salaisuuksien tulevan tietoon. Tilaa on vähän, vaan urakkaa on vielä. HUOH!

Kun äitipuoli kuoli ja haimme virkatodistusta seurakunnalta, selvisi, että hänellä oli ollut lapsi, koskaan ei puhuttu!

Kenen kannattaa tehdä testamentti? Aiheesta puhuttiin Studio55.fi-lähetyksessä lokakuussa 2014 Nordea Private Bankingin päälakimiehen Sakari Wuolijoen kanssa. Katso video!

Kenen kannattaa tehdä testamentti? 16:24

Lue myös:

    Uusimmat