Nina Mikkonen: Miehillä hiustyyleissä enemmän rimanalituksia

Linnan juhlien pukuloiston keskeltä voi bongata toinen toistaan upeampia kampauksia, mutta kaikki eivät kuitenkaan panosta hiuksiinsa. Papiljottien painaumat loistavat kotikatsomoihin, kun kampaajakuluissa on säästetty. Kampaajamestari Nina Mikkonen kertoo, että etenkin herrojen tulisi kiinnittää huomiota hiuksiinsa.

– Ikävintä on, että vuonna 2008 ehdottomasti tyylikkäimpien naisten joukkoon kuuluneet Janina Andersson ja Maria Jungner kulkivat aivan eri maailmassa kuin heidän lähinnä tarhapöllöjä muistuttavat puolisonsa, Nina Mikkonen toteaa.

Miehillä näkee Mikkosen mukaan yleensäkin enemmän rimanalituksia kuin naisilla – jos hiuksia ylipäänsä on jäljellä.

– Herroilla on tapana tulla saunapuhtailla hiuksilla, jotka on viimeistelty viisipiikkisellä niin, että hilseet ovat karisseet olkapäille. Moinen on häpeällistä välinpitämättömyyttä ja arvonkieltämistä. Jos ei ymmärrä sitä, että avecina ei edusta vain itseään, kärsii asennevammasta.

Toki juhliin mahtuu myös monia upeita vieraita. Mikkonen kertoo, että viime vuonna esimerkillisen tyylikäs pariskunta oli Mannerheim-ristin ritari Tuomas GerdtLea-puolisoineen. Myös Tellervo ja Assi Koivisto ovat Mikkosen mielestä pettämättömiä.

– Vuonna 2001 Laila Snellmanilla oli mielestäni kaikkien aikojen kaunein näkemäni nuttura kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hannu Kallion taattua käsialaa! Parturi-kampaamokoulukaverini Kati os. Vento on mielestäni myös aina suoriutunut hyvin tehtävässään presidentti Tarja Halosen kampauksia tehdessään.

"Aina on parantamisen varaa"

Jotkut Linnan vakiovieraat onnistuvat Mikkosen mielestä vuodesta toiseen. Oman pistämättömän tyylinsä ovat löytäneet esimerkiksi amiraali Juhani KaskealanReija-puoliso, Marja Tiura, Eija-Riitta Korhola ja Leena Harkimo. Toki juhlista löytyy myös niitä, jotka edustavat vuosittain vähemmän tyylikästä linjaa.

– Onneksi kansanedustaja Anni Sinnemäki näyttää aikuistuneen naiseksi. Kollega Juhani Tennilän karu änkyrälinja sen sijaan pitää ja pitää. Irina Krohnistakaan ei koskaan ole ollut kampausesimerkiksi. Alisuorituksia mennen tullen.

Vaikka kampaus olisi kuinka hieno, mautonta pukua ei pysty välttämättä hienoilla hiuksilla pelastamaan. Linnan kutsujen tasoisessa juhlassa tyylin on tultava ennen muotia, vaikka kampaukset ovat aina myös aikansa peilejä. Suomalaiset voisivat Mikkosen mielestä panostaa juhlakampauksiin enemmän.

– Aina on parantamisen varaa etenkin heillä, jotka jo asemansa vuoksi saavat edustaa yritystään, yhteisöään tai maataan. Heidän tulisi näyttää hyvää esimerkkiä muille. Sillä on myös työllistävä vaikutus!

Tutustu lisäksi Maikkarin Linnan juhlat -sivustoon.

Lue myös:

    Uusimmat