Nämä 15 asiaa estävät olemasta onnellinen

Voisitko luopua tarpeesta olla aina oikeassa? Keskittyä tähän hetkeen, hyväksyä asioiden muuttumisen, puhua itsellesi kauniisti ja tehdä valintoja muiden odotuksista välittämättä? Ehkä kannattaisi. Finerminds.com kirjoittaa, mikä estää ihmisiä olemasta onnellisia.

1. Tarve olla aina oikeassa

Monet ihmiset eivät kestä olla väärässä – eivät, vaikka he ainaisella oikeassa olemisen halullaan vaarantaisivat hienoja ihmissuhteita. Päteminen ei ole sen arvoista. Kun tuntee sisällään pakottavaa tarvetta riidellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kannattaa kysyä itseltään: olenko mieluummin oikeassa vai hyväntahtoinen?

2. Tarve kontrolloida

Joillakin on tarve kontrolloida kaikkea, mitä itselle ja ympärillä tapahtuu. Oli kyse sitten rakkaista, kollegoista tai tuntemattomista ihmisistä kadulla, heidän kannattaa vain antaa olla. Kun sallii muut juuri sellaisina kuin he ovat, tuntee itsekin olonsa paremmaksi.

3. Tarve syytellä

Muita on turha syyttää siitä, mitä itsellä on tai ei ole tai mitä tuntee tai ei tunne. Kun lakkaa luovuttamasta voimiaan muille, voi ottaa vastuun omasta elämästään.

4. Itsetuhoinen minäpuhe

Monet ihmiset satuttavat itseään jatkuvalla itsetuhoisella ajattelulla. Ei kannata uskoa kaikkea negatiivista, jota oma mieli syöttää.

5. Rajoittavat uskomukset

Ihmisiä rajoittavat uskomukset siitä, mitä voi ja ei voi tehdä tai mikä on mahdollista ja mikä mahdotonta. Tällaisten ajatusten ei pitäisi antaa jumittaa itseä väärään paikkaan.

6. Valitus

Joillakin tuntuu olevan jatkuva tarve valittaa masentavista ihmisistä, tilanteista ja tapahtumista. Kukaan tai mikään ei kuitenkaan voi tehdä ketään onnettomaksi, ellei niiden itse anna tehdä niin. Oma tapa suhtautua asioihin laukaisee tunteet. Positiivisen ajattelun voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.

7. Kritisointi

Kannattaa luopua tarpeesta kritisoida itsestä poikkeavia asioita ja ihmisiä. Olemme kaikki erilaisia ja silti samanlaisia. Halu olla onnellinen, rakastaa, saada rakkautta ja tulla ymmärretyksi on yhteinen.

8. Tarve tehdä muihin vaikutus

Lakkaa yrittämästä olla jotain, jota et ole vain saadaksesi muut pitämään itsestäsi. Sillä hetkellä, kun lopettaa pyrkimästä niin kovasti ja riisuu itsensä naamioista, muutkin hakeutuvat lähelle.

9. Muutoksen vastustaminen

Muutos on hyvä. Se auttaa etenemään paikasta A paikkaan B sekä parantamaan omaa ja ympäristön elämää. Syleile muutosta, älä vastusta sitä.

10. Lokerointi

Lakkaa lokeroimasta ihmiset ja asiat, joita et itse ymmärrä, jotenkin oudoiksi tai erilaisiksi. Yritä pikkuhiljaa avata mielesi.

11. Pelko

Pelko on vain illuusio. Sitä ei ole olemassa, se luodaan itse omaan mieleen. Kun sisäpuolen korjaa, asiat loksahtavat paikoilleen myös ulkopuolella.

12. Tekosyyt

Ihminen usein rajoittaa itse itseään käyttämällä erilaisia tekosyitä. Sen sijaan, että kasvettaisiin ja tehtäisiin töitä oman elämän eteen, jäädään jumiin ja valehdellaan itselle. Yleensä tekosyyt eivät edes pidä paikkaansa, joten ne kannattaa heivata pois elämästä.

13. Menneeseen tarttuminen

Joskus mennyt näyttää paljon paremmalta kuin nykyisyys. Tulevaisuus saattaa puolestaan pelottaa. Kuitenkin tämä hetki on kaikki, mitä kenelläkään on tai tulee koskaan olemaan. Nyt haikailtu menneisyys on usein jätetty huomiotta, kun se vielä oli nykyisyyttä. Lopeta siis pettämästä itseäsi: ole läsnä kaikessa, mitä teet. Nauti elämästä, joka on loppujen lopuksi matka, ei määränpää.

14. Riippuvaisuus

Rakkaudella ja riippuvuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Riippuvuus syntyy pelosta, kun taas rakkaus on hyvää ja epäitsekästä. Kun riippuvuuksistaan luopuu, tulee rauhallisemmaksi, suvaitsevaisemmaksi, ystävällisemmäksi ja seesteisemmäksi – pääsee paikkaan, jossa asioita ymmärtää edes yrittämättä.

15. Elämän eläminen muiden odotusten mukaan

Liian monet ihmiset elävät elämäänsä kuten vanhemmat, ystävät, viholliset, opettajat, valtaapitävät tai media parhaaksi näkevät. Kun sisäinen ääni ja kutsumus jätetään huomiotta, oma elämä ei oikeastaan ole enää omissa käsissä. Lopulta omat halut, tarpeet ja oma itse unohdetaan. Jokaisella on yksi ainoa elämä, tämä tässä: se pitää ottaa omakseen sekä olla päästämättä muiden mielipiteitä harhauttamaan omalta polulta.

Lähde: Finerminds.com

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat