Näin vappua vietetään maailmalla

Vapun merkitys ja perinteet vaihtelevat eri maissa. Jossain sytytetään kokkoja, jossain tehdään piloja, jossain kokoonnutaan samppanja-aamiaiselle. Lue, miten muualla maailmassa juhlitaan huhtikuun viimeistä ja toukokuun ensimmäistä päivää.

Ruotsi

Ruotsissa vapun juhlinta vaihtelee eri puolilla maata. Jossakin sytytetään edelleen suuria kokkoja, jossakin lauletaan perinteisiä kevätlauluja. Opiskelijat yliopistokaupungeissa kokoontuvat koko vappuaaton kestäviin juhliin. Vappupäivänä nautitaan usein aamiaista samppanjalla ja mansikoilla, keräännytään puistoihin, juodaan alkoholia ja grillataan.

Viro

Virossa vappua juhlitaan kevään tulona. Toukokuun ensimmäinen päivä on yleinen vapaapäivä, ja sitä kutsutaan kevään päiväksi (Kevadpüha). Alun perin saksalaisesta kulttuurista vaikutteita saaneena iltana kokoonnuttiin yhteen "tapaamaan" noitia. Jotkut pukeutuvat edelleen noidiksi ja vaeltelevat kaduilla karnivaalihengessä. Tartossa opiskelijat kokoontuvat kaduille ja opiskelijakunnat vierailevat toistensa luona.

Skotlanti ja Irlanti

Skotlannissa ja Irlannissa vappua juhlitaan kelttiläisen kalenterin mukaan kesän alkuna. Juhlaan ovat kuuluneet ja kuuluvat edelleen kokot. Yksi isoimmista ja tunnetuimmista nykypäivän juhlallisuuksista on tulifestivaali Edinburghissa. Siellä sytytetään valtava kokko Carlton Hillin kukkulan päälle.

Saksa

Saksassa huhtikuun 30. päivän ja toukokuun ensimmäisen päivän välistä yötä juhlitaan Walpurgisnachtina. Noitien kerrotaan kokoontuvan tuolloin suureen juhlaan Brockenin vuorelle odottamaan kevään saapumista.

Juhlaa on ollut Saksassakin tapana viettää sytyttämällä kokkoja. Osassa maan pohjoisosia perinne elää edelleen. Eteläisellä maaseudulla nuorison keskuudessa on suosittua tehdä erilaisia piloja – sotkea naapureiden puutarhoja, piilottaa tavaroita tai maalata graffiteilla. Berliinissä ja Hampurissa vasemmistolaiset vappuhulinat ovat huomattavasti rauhoittuneet viime vuosina.

Tšekki

Tšekissä huhtikuun 30. päivää kutsutaan nimillä pálení čarodějnic ("noitien polttaminen") tai čarodějnice ("noidat"). Sitä pidetään päivänä, jolloin talvi seremoniallisesti lopetetaan polttamalla räsyistä ja oljista tehtyjä noitia tai luudanvarsia kokoissa ympäri maata. Lisäksi syödään, juodaan ja juhlitaan.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa toukokuun ensimmäistä päivää ei juhlita vappuna vaan uskollisuuspäivänä (Loyalty Day) – muiden maiden tapaa viettää päivää työläisten kunniaksi on pidetty kommunistisena. Aivan aluksi uskollisuuspäivä oli amerikkalaistumisen päivä (Americanization Day), mutta 1950-luvulla se kehittyi nykyiseen muotoonsa. Amerikkalaisten on tällöin tarkoitus osoittaa uskollisuuttaan ja rakkauttaan maalleen erilaisissa seremonioissa.

Lähteet: Cactuslanguagetraining.com, Wikipedia.org

Juttu on julkaistu alun perin huhtikuussa 2013.


Lue myös:

    Uusimmat