Näin suomalaiset ajoittavat kesälomansa – yksi kuukausi ylitse muiden

Suurin osa suomalaisista ajoittaa kesälomansa heinäkuuhun.

Suosituin lomakuukausi Suomessa on heinäkuu: vuonna 2014 silloin lomaili työllisestä työvoimasta 34,6 prosenttia eli 882 000 suomalaista. Seuraavaksi suosituimmat lomakuukaudet olivat kesäkuu ja elokuu. Kesäkuussa lomaili työllisestä työvoimasta 13,8 prosenttia eli 353 000 suomalaista, elokuussa taas 10,1 prosenttia eli 249 000 suomalaista.

Kesälomakauteen kuuluvat Suomessa myös touko- ja syyskuu. Käytännössä niiden aikana lomaili vuonna 2014 yhteensä vain 6,6 prosenttia työllisestä työvoimasta, toukokuussa 3,4 prosenttia ja syyskuussa 3,2 prosenttia. Toukokuussa lomailijoita oli 83 000 ja syyskuussa 79 000.

Täysin vertailukelpoinen aikasarja kesälomakuukausien suosituimmuudesta on olemassa vain vuodesta 2008 lähtien. Heinäkuussa lomailevien osuus kaikista työllisistä on pysynyt näinä vuosina 35 prosentin tienoilla.

Erot kesä- ja elokuun suosiossa lomailijoiden kesken ovat pieniä ja pyörivät noin yhden prosentin tietämillä. Suurin ero oli vuonna 2014, jolloin kesäkuussa lomaili 3,7 prosenttia enemmän ihmisiä kuin elokuussa. Ylipäätään kesäkuu on ollut vuosina 2008–2014 suositumpi lomakuukausi neljä kertaa, elokuu taas kaksi kertaa. Vuonna 2013 molemmat lomakuukaudet olivat yhtä suosittuja.

Sekä touko- että syyskuussa lomailee vuodesta toiseen tasaisesti noin kolme prosenttia työllisestä työvoimasta.

Lähde: Tilastokeskus

Lue myös:

    Uusimmat