Mainos

Näin saat parisuhteesi kestämään!

Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Moni miettii asiaa, mutta kasvatustieteen tohtori Tuula Pukkala tietää vastauksen. Sopeutumisen, huomioimisen ja hyvien riitelytaitojen lisäksi pitäisi myös kertoa reilusti puolisolle omista tunteista ja tarpeista.

Haastateltuaan väitöskirjaansa varten pitkään yhdessä olleita pareja Tuula Pukkalan yksinkertaistettu ja tiivistetty vastaus kestävän rakkauden kysymykseen kuuluu näin:

– Ymmärrys siitä, että kumpikin on vastuussa omien tunteidensa ja tarpeidensa kertomisesta. Puolisoon kohdistuvat odotukset eivät saisi olla liian korkealla.

Pukkalan mukaan usein käy niin, että puolisolta odotetaan enemmän kuin mihin hän pystyy. Kumppanin pitäisi täyttää nuoruuden unelmat, antaa hellyyttä ja läheisyyttä, olla kaveri sekä taloudellisen vastuun ja kotitöiden sekä vanhemmuuden jakaja. Jos esimerkiksi puoliso on ainoa ystävä, suhde saattaa olla vaarassa.

– Tutkitusti parisuhteet ovat vakaimpia niillä, joilla on laaja sosiaalinen verkosto.

Riitele rakentavasti!

Esimerkiksi silloin, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja on aika jäädä eläkkeelle, sosiaalisen verkoston puuttuminen saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Jos toinen jatkaa työelämässä ja toinen viettää päivät kotona, eläkkeelle siirtyneen olisi hyvä tavata ystäviä ja tuttavia.

– On aina riski, jos ei ole tekemisissä muiden kuin oman puolison kanssa, huolimatta siitä, missä elämänvaiheessa eletään.

Pukkala haastatteli vuonna 2006 julkaistua väitöskirjaansa varten 15:tä paria, jotka olivat olleet yhdessä 20–40 vuotta. Tutkimus osoitti, että pitkäkestoiset liitot ovat aina saavutuksia, eivät sattumaa, sillä jokaisessa suhteessa on omat vaikeutensa.

– Pitkä parisuhde vaatii sopeutumista ja sitä, että molemmat tulevat vastaan.

Halu miellyttää toista on myös olennainen asia, mikäli haluaa parisuhteensa kestävän pitkään. Pukkala korostaa myös hyviä riitelytaitoja.

– On tärkeää, että oppii riitelemään rakentavasti. Ei esimerkiksi kannata repiä vanhoja haavoja auki tai verrata puolisoa sukulaisiin – olennaista on pysytellä asiassa, oppia pyytämään ja antamaan anteeksi. Toisinaan aikalisän ottaminenkaan ei ole pahasta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.