Näin säästät ruokalaskussa – ota vinkit talteen

Pienillä teoilla voit säästää suurenkin määrän rahaa ruokaostoksistasi. Mieti jo ennen kauppaan lähtöä, mitä aiot ostaa ja miten paljon.

Säästä huomattavasti rahaa suunnittelemalla ostoksesi etukäteen. Näillä vinkeillä onnistut helposti.

Tee ruokalista valmiiksi

Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta viikolle kannattaa suunnitella ruokalista. Tämä auttaa ostosten suunnittelemisessa, jolloin ylimääräisiä heräteostoksia ei tule tehtyä, eikä kaupassa tarvitse käydä monesti viikossa.

Yksi take away -kahvi viikossa tekee noin 200 euroa vuodessa.

Listaa käytetyimmät peruselintarvikkeet

Kiinnitä huomiota siihen, mitä ruokatuotteita taloudessasi kulutetaan eniten. Päivittäisten elintarvikkeiden kohdalla kannattaa tehdä lista, josta käy ilmi, paljon mitäkin ruokaa kuluu päivän tai viikon aikana. Listan avulla saat pienennettyä helposti ruokahävikkiä, kun vähän käytettyjä tuotteita ei osteta kerralla liikaa.

Tutustu tarjouksiin

Monet ruokakaupat julkaisevat tarjouksia nettisivuillaan, lehdissä tai omina lehtisinään. Tarjoukset ovat voimassa yleensä kauemmin kuin päivän, joten myös ne voi ottaa osaksi viikon ruokalistan suunnittelua. Monia tarjoustuotteita voi myös pakastaa, joten alkuviikon tarjoustuotteita voi käyttää myös viikonloppuna.

Osta sesonkituotteita

Lähiruoka voi olla halvempaa kuin tuontiruoka. Vihannesten hinta muodostuu vahvasti sesongin mukaan. Suosi siis lähellä tuotettuja kasviksia, joita ei ole tarvinnut kuljettaa kaukaa. Silloin niiden hinta saattaa olla halvempi.

Vertaa kauppojen hintatasoa

Hinnat voivat vaihdella paljonkin kauppojen välillä, joten kannattaa kiinnittää huomiota kauppojen hintatasoon.

Älä lähde nälkäisenä kauppaan

Juuri paistetun leivän tuoksu tai herkulliset valmisruuat saattavat houkutella ostajan nappaamaan koriinsa jotain sellaista, mitä hänen ei olisi tarvinnut ostaa. Nälkäisenä tulee tehtyä helpommin heräteostoksia.

Pakastaminen on kätevä tapa säilöä ruokaa, joka muuten menisi hukkaan.

Osta ainoastaan mitä tarvitset

Kaupassa on helppo ajatella, että ei haittaa, vaikka ottaisin ”vielä tuon tuotteen” koriini. Heräteostokset nostavat ostosten kokonaishintaa salakavalasti ja siksi ostajalta vaaditaankin mielenlujuutta.

Kiinnitä huomiota valmistajaan, älä merkkiin

Monia halvempia ja kuluttajien jopa aliarvostamia tuotteita valmistavat tunnetut yritykset. Saatat yllättyä tarkistaessasi tuotteen valmistajan.

Valmista ruokaa itse

Valmistuotteet ovat usein kalliimpia kuin prosessoimattomat. Hyvä esimerkki on valmissalaattipussit, joiden kilohinta on huomattavasti korkeampi kuin pussittamattomassa salaatissa. Osta tuotteita, jotka voit itse valmistaa ja säästä samalla rahaa.

Myös tähteistä voi tehdä erinomaista ruokaa.

Osta päiväystuotteita

Monien tuotteiden kohdalla, joissa on päiväys menossa umpeen, on kyseessä parasta ennen -merkintä. Tämä ei tarkoita sitä, että tuote välttämättä pilaantuisi juuri kyseisen päivän jälkeen. Pakasta esimerkiksi alennuslapulla hinnoiteltu liha ja käytä se silloin, kun se sinulle sopii.

Kasvata itse

Monia vihanneksia ja yrttejä voi kasvattaa kotona. Markkinoilla on kylmempiä vuodenaikoja varten tarjolla paljon erilaisia välineitä muun muassa yrttien kasvattamiseen. Valmiiksi kasvatettuja yrttejäkään ei kannata heittää pois käytön jälkeen, vaan ne voi sirtää multaan, jolloin ne jatkavat kasvamista.

Osta pitkään säilyvää ruokaa varastoon

Jos huomaat kaupassa hyvän tarjouksen tuotteessa, joka säilyy pitkään kotioloissa, harkitse sen ostamista varastoon. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että käytät kyseistä tuotetta, etkä vain varastoi sitä kaapin perukalle.

Syö samaa ruokaa muutama päivä

Tee suurempia määriä ruokaa ja syö sitä muutama päivä. Voit ottaa yli jäänyttä ruokaa mukaan esimerkiksi töihin lounaaksi.

Käytä omaa kauppakassia

Viisi kaupasta ostettua muovikassia viikossa voi tehdä yhteensä 65 euroa vuodessa. Kestokassit ovat myös ekologisempi vaihtoehto muovikasseille.

Lue myös:

    Uusimmat