Mainos

Näin menee laivanrakennuksella taantumassa

Työllisyystilanne vaihtelee laivanrakennusalalla suuresti. STX Finlandin Turun telakan myyntijohtaja Tom Degerman uskoo tulevaisuuteen silti taantumassakin.

STX Finlandin Turun telakka saa tammikuussa valmiiksi Suomen ja Ruotsin välillä liikennöivän Viking Gracen. Toinen iso rakennustyö alkaa jo sitä ennen, viides marraskuuta.

– Saksalainen varustamo TUI Cruises tilasi meiltä laivan, jonka nimestä ei vielä ole tietoa. Tällä hetkellä saman varustamon kaksi laivaa risteilevät kesäisin Välimerellä ja talvisin Karibialla, Turun telakan myyntijohtaja Tom Degerman kertoo.

– Viking Grace on työllistänyt telakalla ja alihankkijoiden kautta noin 2700 ihmistä. Kun uutta alusta aletaan rakentaa, määrä nousee noin 3500:een.

Työllisyys vaihtelee suuresti

Yleensä laivan rakentaminen kestää Turun telakalla noin kaksi vuotta.

– Vuonna 2009 ja 2010 luovutetut suuret Allure of the Seas ja Oasis of the Seas olivat poikkeuksellisia: niiden sopimuksesta meni luovutukseen melkein neljä vuotta, Degerman sanoo.

– Alan hankaluus on, että työllisyystilanne vaihtelee suuresti. Mahdollisuus siihen, että isot tilaukset tulisivat aina juuri oikeaan aikaan, on pieni.

Degerman sanoo, että ideaalitilanteessa tilauksia tulisi puolen välein.

– Pienempiä laivoja pystyy rakentamaan kaksi vuodessa. Oikein isoja laivoja, kuten Allure ja Oasis, sen sijaan mahtuu vuoteen vain yksi.

Tilauksia taantumassakin

Degerman kertoo, että risteilymarkkinoiden painopiste on muuttunut Karibiasta ja Pohjois-Amerikasta Eurooppaan.

– Risteilymarkkinat ovat kasvaneet Euroopassa 7–8 prosenttia vuodessa. Näyttää siltä, että kasvu siirtyisi entistä enemmän Aasiaan – Kiinaan, Koreaan, Japaniin – sekä Australiaan.

Taantuma näkyy siinä, että varustamoiden omistajat ovat arvioinneissaan melko varovaisia.

– Suuri osa niistä on pörssiyhtiöitä.

– Toisaalta juuri viime viikolla Norwegian Cruise Line tilasi STX Europen Saksan-telakalta kaksi isoa laivaa – niiden kahden lisäksi, jotka siellä jo on tekeillä, Degerman sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.