Mainos

Näin hautakiveä hoidetaan – osalle riittää kastelu, osaa pitää jynssätä

Kiiltäväksi hiottu hautakivi pysyy kunnossa pelkän vesisateen tai kastelukannulla kastelun voimalla, karheapintaiset vaativat juuriharjalla jynssäämistä muutaman kerran kesässä. Joskus tarvitaan ammattilaisten apua.

– Jos hautakiven etupinta, sivut ja päälliosa ovat kiiltäväksi hiotut, kiveä ei tarvitse hoitaa ollenkaan. Pelkkä vesisade pitää sen puhtaana. Riittää, että itse silloin tällöin kaataa vettä päälle ja kämmenellä pyyhkäisee, niin se on aina kuin uusi ja kestää monta sataa vuotta, neljännen polven hautakiviyrittäjä Petteri Kaila lempääläisestä Muistokivi Oy M. Kailasta kertoo.

Jos hautakiven sivut ovat vähänkin röpelöisiä tai karheapintaisia eli ei kiiltäväksi hiottuja, esimerkiksi puista tippuva lika tarttuu niihin lujasti.

– Tällaiset hautakivet ovat nykyään niitä tavallisimpia. Ne pitäisi pestä kolme–neljä kertaa kesässä niin, että kaataa kastelukannulla vettä ja pyyhkii sivut vaikka juuriharjalla tai auton lumiharjalla. Tämän kun viitsii tehdä, niin kivi pysyy hyvänä.

– Välillä naurattaa, kun jotkut pesevät hautausmaalla mäntysuovalla niitä hautakiviään. Jos heille tulee parempi mieli siitä, että on fairya mukana, niin antaa mennä vaan, mutta mitään hyötyä siitä ei ole, koska työn tekee harja ja vesi. Sen voi testata itse kaatamalla toiselle puolelle vähän mietoa puhdistusainetta ja toiselle pelkkää vettä. Lopputulos on täysin samanlainen.

Jos hautakivi on jo likaantunut ja puhdistus unohtunut vaikka muutaman vuoden ajaksi, kiveen kasvaa jäkälää ja naavaa.

– Silloin sitä ei enää saa kotikonstein puhtaaksi. Pitää soittaa lähimpään kiviliikkeeseen ja sanoa, että käykääs pesemässä meidän hautakivi. Ammattilaiset puhdistavat kivet kivenpesuhapoilla ja painepesurilla. Niillä niistä saa täysin samanlaiset kuin ne ovat olleet uutena vaikka sata vuotta sitten.

Puhdistamista lykätään

Kaiverrukset, jotka tehdään hautakiviin 23 karaatin lehtikullalla, pysyvät hyvinä noin 25–30 vuotta.

– Sitten ne pitää kullata uudestaan, ja niistä tulee kuin täysin uusia.

– Kesäaikaan huoltoja tehdään paikan päällä hautausmaallakin, mutta usein myös otetaan kivi mukaan veistämöön ja huolletaan siellä.

Kaila sanoo, että suomalaiset tuppaavat venyttämään hautakivien puhdistamista.

– Moni katselee vuodesta toiseen, että onpas tuo meidän kivi likaisen ja ruman näköinen. Mutta kun he eivät tiedä, mihin pitää ottaa yhteyttä. Tai sitten luullaan, että hautakiven puhdistus maksaa tuhansia euroja, vaikka siitä voi selvitä muutamalla kympillä. Kultausten uusiminen maksaa tekstin määrästä riippuen muutaman satasen.

– Vasta sitten, kun joku suvusta kuolee ja vanhaan kiveen pitää lisätä uusi nimi, otetaan yhteyttä kiviveistämöön.

Jos haluaa hautakiven, joka ei likaannu helposti tai ollenkaan, kannattaa valita hautakiven sivuihin jokin kaareva muoto ja kiillottaa sivut samanlaisiksi kuin hautakiven etupinta.

– Se on kaikkein kallein ja aikaa vievä vaihtoehto, mutta silloin kivi pysyy hyvänä eikä ole sitä kauheaa juuriharjalla jynssäämistä ja putsaamista joka vuosi, Kaila sanoo.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.