Mökeistään luopuneet lukijat avautuvat ikävästään – ”Sydän itkee hautaan asti”

”Poden surua elämäni loppuun saakka”

Isä oli kuollut. Äiti ei enää jaksanut käydä mökillä. Mökki oli siis meidän neljän sisaruksen. Eräs sisaruksista halusi luopua osuudestaan itse rakennetusta mökistä, koska asui kaukana. Vanhin veljemme halusi sitten myös luopua mökistä. Me kaksi nuorinta jouduimme pohtimaan, mitä tehdä. Isän sanat mielessä ”älkää koskaan myykö Salmenrantaa”... No, sitten myimme sen!

Jos olisin ollut tietoisempi mökkien hinnoista varsinkin Näsijärven rannoilla, olisin lunastanut mökin itselleni melko halvalla (alle 200 000 eurolla). Nyt poden pahaa oloa, surua elämäni loppuun saakka maailman parhaan mökin myymisestä, missä olin alkanut viettää kesiä 4-vuotiaasta.     

”Mies sanoi, että nyt sun pitää mennä ja viedä mustikat pakastimeen”

Avioeron takia jouduin luopumaan kesäpaikasta. Kesäpaikka on edelleen yhteisomistuksessa, mutta ex-mies on siellä kesät uuden vaimonsa kanssa. Ei puhettakaan, että saisin olla siellä edes viikon kesällä. Viimeisen kerran ennen eroa mies sanoi, että nyt sun pitää mennä ja viedä mustikat pakastimeen. Silloin tiesin, että mökkeily loppui nyt. Ikävä on kesäpaikkaa, koska valtaosa tavaroistani on lapsuudenkodistani.      

"Ei ollut rahaa pitää. Sydän itkee hautaan asti."      

Lukijakyselyn vastaaja       

”Haikein mielin teimme kauppakirjat”

Äitini kuoltua jäi mökki pesän haltuun. Isäni ei käynyt kuin muutaman kerran vuodessa siellä ja koska siskoni kanssa asuimme niin kaukana, ei ollut käyttöä kuin nuo 3-4 x/vuosi. Mökki alkoi hoidon puutteessa rapistua, piha villiintyi ja tiekin kasvoi miltei umpeen.

Oli siis aika luopua rakkaasta lapsuuden kesäpaikasta, jonka isäni oli rakentanut pappani kanssa, kun olin äitini vatsassa. Haikein mielin teimme kauppakirjat, ostaja löytyi heti.

Viimeisen kerran kävin mökillä sen jo oltua muutaman vuoden uudessa omistuksessa. Se oli palautettu entiseen kuosiinsa. Piha oli taas kaunis, ja venekin kiilteli hyvästä hoidosta.

Unia näen yhä joskus mökistämme. Olo on haikea, mutta uskon, että teimme oikean ratkaisun.                   

”Merta minä kaipaan – sen värejä, ääniä ja tuoksua”

Meille tuli kesämökin hankinta eteen äkkiä 40 vuotta takaperin. Tuttava halusi sen myydä ja tarjosi sitä. Talon rakentaminen ja iso velka olivat kohdalla, mutta tartuimme täkyyn.

Mökki oli hyvin yksinkertainen, ei sähköä eikä vesijohtoa. Eikä niitä koskaan hankittukaan. Vuosien varrella sitä kunnostettiin ja tehtiin ihana pihakeittiö, joka toimi, vaikka hellakin oli kasa päällekkäisiä tiiliä. Mökki sijaitsi pienen merenrantakaupungin tuntumassa vuokratontilla. Autolla pääsi pihaan ja alkuvuosina veneellä vesillekin.

Harkinta luopumisesta tuli ajankohtaiseksi, kun kaupunki nosti tontin vuokran melkein kolminkertaiseksi ja lunastushinta olisi ollut kohtuuton. Lisäksi Pohjanlahden rannalla vaikuttaa edelleenkin maannousu. Ranta ei ollut koskaan syvä, mutta viime vuosina ei enää päässyt veneellä vesille eikä kaikkina aikoina edes kajakilla. Lähellä oli kuitenkin mukava onkimispaikka, ja merta pääsi näkemään.

Kun mökki myytiin vuosi sitten, oli se aika kova paikka. Lasten kesät olivat liittyneet mökkiin, ja alkuvuosina siellä vierailivat sukulaisetkin sankoin joukoin. He hankkivat hienot mökit itselleen, ja moni kävijä on kuollut.

En minä mökkiä kaipaa. Mökki sijaitsi virkistyskäyttöön soveltumattomalla paikalla, alkoi olla jo aika lailla laho ja haisikin. Mutta merta minä kaipaan. Sen värejä, ääniä ja tuoksua. Ehkä joskus vielä vuokraan pienen paikan... Siinä unelma.

Milloin on aika luopua kesämökistä?

Professori Urpo Kangas kertoi Studio55.fi-lähetyksessä kesäkuussa 2015, milloin omasta mökistä on syytä luopua ja miten mahdollinen luovutus jälkipolville kannattaa hoitaa.