Mainos

"Mitä oli Itämeren kiviaines? – Myös Tallinnassa säteilevä esine"

Ufotutkija Tapani Koivula kertoo, että ympäri maapalloa löytyy esineitä, jotka vaikuttavat olevan kotoisin muualta kuin Tellukselta. Tallinnasta löydetyn kiviesineen ympärillä on havaittu outoa säteilyä.

Kesällä uutisoitiin Itämeren pohjasta löydetyistä oudoista kivimuodostelmista. Ruotsalaiset sukeltajat löysivät kaikuluotaimen avulla pyöreitä, suuria muodostelmia, joita epäiltiin ufoiksi, mutta todettiin myöhemmin normaaleiksi kiviaineiksi.

Ufotutkija Tapani Koivula ei niele tulosta purematta.

– Kiviaines saattaa toki olla normaalia, mutta pyöreät muodot ovat edelleen mysteeri. Ehkä ne ovat vanhojen kulttuurien jäänteitä jääkautta edeltäviltä ajoilta. Tätä myös kohteiden ruotsalaiset tutkijat pitävät mahdollisena, Koivula sanoo.

Oudon esineen ympärillä säteilyä

Koivulan mielestä on kiehtovaa, että maapallolta löytyy koko ajan uusia, mahdollisesti ufoihin liittyviä kohteita. Tällainen on esimerkiksi Tallinnan Meriväljasta omakotitalon tontin alta löydetty lähes 20-metrinen, keinotekoisesti valmistettu esine.

– Siitä otetuissa näytteissä on havaittu lähinnä rautaa. Meteoriitteihin erikoistunut geologian professori kuitenkin sanoi, että maapallolla ei ole koskaan tavattu vastaavanlaista meteoriittia. Hän tuli siihen tulokseen, että esine on syntynyt painottomassa ja suljetussa tilassa.

– Virolaiset eivät ole halunneet jatkaa tutkimuksia, koska esineen ympäristössä on havaittu outoa säteilyä. Jotkut ovat jopa sairastuneet, Koivula kertoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.