Mainos

Mitä oikeasti tapahtuu, kun nyppäisee harmaan karvan pois?

Kun ensimmäisiä kertoja huomaa itsellään harmaan karvan siellä, toisen täällä, himo nyppäistä ne pois voi olla suuri. Sitä kannattaa kuitenkin vastustaa, kertoo Prevention-verkkosivusto.

Väite, että jokaisen irti nykäistyn harmaan karvan paikalle kasvaisi tukko muita samanlaisia, ei pidä paikkaansa. Silti harmaista eroon mielivän on järkevämpää tarttua väripurkkiin kuin pinsetteihin. Syynä ovat alla luetellut kohdat, joissa kerrotaan, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu, kun harmaan karvan nyppii pois.

Karva saattaa alkaa kasvaa sisäänpäin

Karvoja ympäröi ohut ihokerros. Kun karvan poistaa, iho voi vahingoittua niin, että karva ei löydäkään enää tietä ihon pinnalle. Tästä voi seurata se, että se kasvaa sisäänpäin. Sisäänpäin kasvanut karva on iholle tunkeilija samalla tavalla kuin vaikka puusta tarttunut tikku. Seurauksena ihoon voi muodostua kipeäkin näppylä, joka punoittaa ja kutisee.

Hiukset saattavat alkaa näyttää ohuemmilta

Kun nyppäisee hiuskarvan pois päästä, tulee samalla aiheuttaneeksi pienen, niin sanotun mikrotrauman sekä päänahalle että karvatupelle. Kipua ei tunnu kuin nykäisyn ajan eikä punoituskaan kestä kauaa. Silti karvatuppi on väliaikaisesti pienen rasituksen alaisena, ja vaikka se melko harvinaista onkin, niin jatkuva ja tarpeeksi voimakas hiusten nyppiminen voi lopulta ohentaa hiuksia tai hidastaa niiden kasvua.

Tuhlaat aikaasi

Harmaan karvan nyppäisy pois ei ole kuin väliaikainen ratkaisu. Karvatupesta alkaa kasvusyklin myötä kasvaa uusi karva entisen tilalle – mutta sekin kasvaa harmaana. Tämä johtuu siitä, että pigmenttisolut karvassa ovat kuolleet. Kun väripigmentin tuotantoa ei enää ole, entistä hiusväriään ei saa luonnollisesti takaisin.

Lähteet: Prevention.com, Hyvaterveys.fi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.